Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Berat Grabovic upotti NoPSin – teoriassa mahdollisuus kakkosen karsintaan säilyi, käytännössä ei

Läntisen alueen Kolmosen yläloppusarja käynnistyi viikonvaihteessa. NoPS matkusti lauantaina Valkeakoskelle Apian kentälle PS-44:n vieraaksi. Kotijoukkueen sankari oli kaksi maalia tehnyt Berat Grabovic . PS-44 teki ottelussa neljä maalia nokialaisten nollaa vastaan, vaikka ottelu päättyi lopulta kotijoukkueelle maalein 3–1 (0–1). Ottelun avausmaali merkittiin kotijoukkueen omaksi maaliksi. NoPSin tappio tiesi sitä, että perjantaina TPV2:n murskaavasti voittanut I-Kissat karkasi jo kahdeksan pisteen päähän. Joten teoriassa nokialaisilla on mahdollisuus Kakkosen karsintaan, mutta käytännössä ei. Otteluita joukkueilla on jäljellä neljä. I-Kissoilla on nyt 32 ja kolmikolla NoPS, PS-44 ja TamU on kullakin 24 pistettä. Järjestyksessä TamU, PS-44 ja NoPS. Sarjan ykkönen pääsee lokakuun puolessa välissä käytäviin Kakkosen karsintaan. NoPSin seuraava ottelu on ensi lauantaina keskuskentällä ja vieraaksi saapuu lauantaina TamUlle 1–9-tappion kärsinyt Loiske.