Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Onnellisen kansan onnettomat lapset

Kansainvälisessä tutkimuksessa Suomi on toistuvasti valittu maailman onnellisimmaksi kansakunnaksi. Tutkimus on toteutettu vuosittain massiivisella gallupkyselyllä, joka käsittelee sosiaaliturvaa, taloudellisia kysymyksiä ja yksilön vapautta. Raportti ottaa huomioon teknologioiden kehityksen, konfliktit ja hallitusten ajaman politiikan. Raportissa tarkastellaan myös kansalaisten positiivisia ja negatiivisia tuntemuksia. Kysymyksissä painotetaan myös esimerkiksi masentuneisuutta, iloa, nautintoa ja surua. Samaan aikaan lastentarhoissa hoitajat raportoivat pikkulasten poikkeavasta aggressiivisuudesta, kouluissa opettajat ovat helisemässä holtittomien nuorten kanssa, huumeiden käyttö alkaa karata käsistä nuorisotyöntekijöiden ja poliisin mukaan. ”Pahoinvoivia lapsia löytyy kyllä elintasoperheistäkin.” Miten ihmeessä tämä on mahdollista? Tulee väistämättä mieleen, että onnettomien vanhempien jälkikasvunsa on huonovointisten lasten ja nuorten joukossa vahvasti edustettuna. Pahoinvoivia lapsia löytyy kyllä elintasoperheistäkin. Tuloluokka ei määritä välittämisen määrää. Voisiko yksi selitys olla, että Suomeen on kehittynyt hyvinvointiyhteiskunnan tuotoksena ”joku toinen hoitaa” -kulttuuri. Vanhukset säilötään palvelutaloihin, opettajat kasvattavat lapset, ongelmalapsia hoitavat ammatti-ihmiset, pikkulapset pistetään päiväkotiin. Perhe yksikkönä on perinteisessä mielessä kadonnut, ainakin osittain. Filosofi Hannah Arendt toteaa kirjassaan, että jos ja kun kansalaiset menettävät tulevaisuudenuskonsa, se altistaa yhteiskunnan ”politiikan arveluttaville voimille”. Tietyt politiikan voimat kaikkialla maailmassa, myös Suomessa, pyrkivät luomaan tyytymättömyyttä, eripuraa, jota vauhditetaan väritetyllä, yksipuolisella propagandalla. Näin syntyy tilaus kiusaamiselle, hyökkäyksille, aggressioille. Kukaan ei yhteiskunnassa säästy propagandan synnyttämältä ahdistukselta, eivät edes nuoret ja lapset. Ehkä tämäkin selittää jälkikasvumme kummallista käytöstä. Yhtälöstä ei puutu enää kuin yksi palikka; miten ihmeessä palautamme perheen takaisin ansaitsemaansa arvoon? Ehkä se ratkaisisi suurimman osan ongelmistamme ja lastemme ongelmista.