Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kaasalaiselle ja Sipiläiselle MM-mitalit ja SE-tuloksia voimanostossa

Klassisen voimanoston MM-kisa kokosi Ruotsin Helsingborgiin 4.-15. kesäkuuta sekä juniorinostajat, mastersit että avoimen luokan nostajat kilpailemaan mitalisijoista. Suomen maajoukkueen jäseniä kisassa oli mukana lähes viisikymmentä. Pirkanmaalaisia maajoukkueeseen valittiin kuusi. Kisan pirkanmaalaisia tähtiä olivat nokialaiset Pasi Sipiläinen ja Henna Kaasalainen . Sipiläinen kilpailee masters 1 ikäsarjan painoluokassa -83 kiloa. Sipiläisen kisaan osallistuminen ei ollut itsestäänselvyys selkäongelmien takia. Huittisten Voimailijoita edustava Sipiläinen kertoi, että maaliskuun SM-kisoissa kunto ei vielä ollut paras mahdollinen. Helsingborgin kisaan Sipiläinen pystyi treenaamaan täysipainoisesti parin kuukauden ajan. Kisa sujui yli odotusten vaikka selkävaiva vaikutti vielä jalkakyykyssä. Viimeisen kyykyn tulos oli 225 kiloa ja Sipiläinen lähti seuraavaan lajiin eli penkkipunnerrukseen kuudennelta sijalta. Penkissä Sipiläinen sivusi omaa ennätystään tuloksella 167,5 kiloa. Maastanostossa Sipiläinen on tunnetusti parhaimmillaan mutta ei edes kilpailija itse osannut odottaa siinä jättipottia. Kokonaiskisan voitto edellytti Sipiläiseltä viimeisessä nostossa omaa ennätystä eli 302,5 kilon nostoa. – Videolta näkyy, kun sanon suorituksen jälkeen, että ”ei hitto, sehän nousi”. Itsellä oli ajatuksena, että maastanostossa olisin ollut 295 kilon kunnossa. Mutta kokonaiskisan voitto vaati 302,5 kilon noston, joten se oli tankoon lastattava. Riskinotto viimeisessä nostossa kannatti ja Sipiläinen nousi maastanoston mastersien SE-tuloksella oman sarjansa kokonaiskisan voittajaksi yhteistuloksella 695 kiloa. Kultamitalistin seuraava tavoite on rikkoa 700 kilon yhteistulosraja. Henna Kaasalainen on 20-vuotias lahjakas voimanostaja, joka kilpailee vielä juniorisarjassa mutta on kotimaassa tuloksissa jo avoimen luokan parhaiden nostajien tasolla. Kaasalaisen tavoite MM-kisassa oli saada mitali juniorien painoluokassa -84 kiloa. Kisa onnistui täydellisesti. Kaikki yhdeksän nosta hyväksyttiin. –Kaikissa lajeissa omat ennätykset. Kisasta tuli mitä oli otettavissa, enempää ei olisi tullut. Kyykyssä Kaasalaisen tulos oli 182,5 kiloa. Tulos on sekä juniorien että avoimen luokan SE-tulos. Penkkipunnerruksessa Kaasalainen nosti kolmannella nostolla 92,5 kiloa. Maastanostossa Kaasalainen siirtyi seuraavalle sataluvulle tuloksellaan 200 kiloa. Maastanoston tulos on juniorien SE. Yhteistulos 475 kiloa on sekä juniorien että avoimen luokan uusi SE. MM-kisassa tulos nosti Kaasalaisen hopeasijalle. – Kisafiilis oli tosi hyvä ja kaikki onnistui ihan nappiin. Kaasalaisen valmentajana toimii isä Timo Kaasalainen. Ennen kisaa treeniin tehtiin pieniä muutoksia, jotka tulosten ja sijoitusten perusteella ovat olleet oikea ratkaisu. Kaasalaiset edustavat MaxPower –seuraa, jonka kotipaikaksi on kesäkuussa vaihdettu Nokia. Ruotsissa käydyissä klassisen voimanoston MM-kisoissa oli mukana kaksi nokialaista, Pasi Sipiläinen ja Henna Kaasalainen. Molemmille kisasta MM-mitali ja myös SE-tuloksia.