Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Kirjailija Johanna Hulkko on koko elämänsä ajan kokenut olevansa vääränkokoinen – Siksi hän halusi kirjoittaa, miltä tuntuu, kun ei mahdu maailmaan

Miltä tuntuu olla vääränkokoinen? Tätä kysymystä pohtii 13-vuotias Kepa Johanna Hulkon uudessa nuortenromaanissa Suojaava kerros ilmaa (Karisto 2019). Kirjan päähenkilö on Kepa, joka lähtee äitinsä kanssa postcrossaajien matkalle Ahvenanmaalle. Postcrossaus on harrastus, jossa ihmiset eri puolilta maailmaa lähettelevät toisilleen postikortteja. Kepa myös sattuu olemaan ylipainoinen. Hänen havaintonsa ylipainoisuudesta ovat tarkkoja, arkisia, kipeitä ja usein myös humoristisia. Saliin astuessaan Kepa skannaa salamannopeasti katseellaan, minne pullean kannattaa mennä istumaan. Ei ainakaan keskipaikalle. Hän analysoi erilaisia tuoleja ja sohvia sen mukaan, kuinka helposti lihava ihminen pääsee ponnistamaan niiltä ylös. Onko luvassa kiusallinen tilanne, jos pulska istahtaa upottavalle sohvalle tai kipuaa korkealle jakkaralle? Kehtaako noutopöydästä hakea lisää? Saako syödä jälkiruokaa? Löytääkö lihava onnen vasta, kun laihtuu? Kirjailijalla on aiheeseen myös omakohtaista tuntumaa. Hulkko sanoo omaavansa elämänmittaisen kokemuksen vääränkokoisuudesta. – Paitsi että olen paksu, olen myös pitkä ja jalkani on iso. Sopivien kenkien ja vaatteiden löytäminen on aina ollut vaikeaa. Muutama vuosi sitten Hulkko seurasi brittiläistä tv-sarjaa My Mad Fat Diary , jonka päähenkilö on 16-vuotias ylipainoinen tyttö. Samoihin aikoihin Suomessa alkoi viritä keskustelu kehopositiivisuudesta, joka korostaa kaikenlaisten ja kaikenkokoisten kehojen arvostamista. Hulkko havahtui pohtimaan myös omia kokemuksiaan uudella tavalla ja halusi kirjoittaa aiheesta. Tavanomaista onnistumistarinaa hän ei kuitenkaan halunnut tehdä. – Suurin osa ylipainoon liittyvistä tarinoista noudattaa samaa kaavaa. Ensin on lihava ja onneton ihminen. Sitten hän onnistuu laihduttamaan ja tulee onnelliseksi. Tarina on tosiaan tuttu lukemattomista lehtijutuista ja tositv-sarjoista. Hulkko uskoo, että monimutkaisessa maailmassa ihmisen kaipaavat selkeitä tarinoita. Viesti voi kuitenkin olla vahingollinen – varsinkin nuorelle, joka etsii omaa paikkaansa. – Jos altistuu vain onnistumistarinoille, omaksuu ajatuksen, että ylipainoisena on vääränlainen ja on pakko muuttua. Halusin tuoda rinnalle toisenlaisen tarinan. Romaanissa Kepa tapaa matkalla toisen outolinnun: mustiin pukeutuvan, tikkujalkaisen Huun. Kepa löytää Huusta ihmisen, joka katsoo ylipainon ohitse, ilman arvioivaa katsetta. – Kaikki me tarvitsemme ihmisen, joka katsoo ilman arvottamista. Kaikki me olemme ”liian jotakin”. Hulkko toivoo, että jokaisen nuoren elämässä olisi hyväksyvä ihminen. – Me aikuiset voimme miettiä omaa rooliamme. Olenko aina arvioimassa, onko nuorella liian tiukat farkut tai mitä ikinä. Vai olenko se, joka katsoo hyväksyvästi. Tekeillä kuusi käsikirjoitusta Tuorein Hulkon kirja on vasta julkaistu, mutta uusia on jo tulossa. Tällä hetkellä tekeillä on peräti kuusi käsikirjoitusta, joista kahdella on kustannussopimus. Suurin osa Hulkon tuotannosta on suunnattu lapsille. Syy on osin käytännöllinen: kyse on myös kirjailijan elannosta. Lastenkirjasarja Geoetsivät on löytänyt yleisönsä. – Suomessa kirjailijoiden kirjoista saamat mediaanitulot ovat noin 2300 euroa vuodessa. Jos käy hyvä tuuri, voi tienata enemmän. Kyllä minä mielelläni kirjoitan sellaisia kirjoja, joista saa myös tuloja. Aikuisille suunnattu uusi kirja myy yleensä noin vuoden ajan. Lastenkirjallisuudessa tilanne on toisenlainen. – Lastenkirjallisuuden häntä on pidempi. Lapset eivät ole niin kiinnostuneita siitä, mitkä ovat syksyn uutuuksia. Lapset ovat myös ahkeria kirjastojen käyttäjiä, mikä kartuttaa kirjailijalle maksettavaa lainauskorvausta. Pelkästä rahasta kirjailija ei tietenkään teoksiaan tee. – En nyt kuitenkaan twerkkaa, jotta saisin fyrkkaa. Kirjoitan niin kauan, kuin se on mukavaa, Hulkko nauraa.