Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mestarivalmentaja Jonna Satama: ”Mestaruus ei maistu samalta”

RINGETTE Nokian Urheilijoiden neljäs Suomen mestaruus perustui runkosarjan ja ylemmän loppusarjan voittoihin, kun pudotuspelit jäivät pelaamatta. NoU:n edelliset mestaruudet ovat vuosilta 2015, 2016 ja 2019. Hopeaa tuli vuosina 2017 ja 2018. – Ringetteliiton päätös tuli yllätyksenä, kun useimmat lajiliitot päättivät jättää mestaruuden tänä keväänä jakamatta. Tähän on vähän vaikea suhtautua, eikä mestaruus maistu samalta kuin pudotuspelien kautta saavutetulta, miettii NoU:n valmentaja Jonna Satama . – Mutta jos joku piti valita, niin kyllähän me sitten olimme se oikea valinta molempien sarjojen voittajana. Pudotuspelit ovat oma maailmansa ja yllätykset niissä mahdollisia. Todennäköisin tulos välieristä olisi kuitenkin ollut se, että NoU olisi selvittänyt Lahden ja Lapinlahti EKS:n, vaikkakaan ei helpolla, eikä ehkä suoraan kolmella otteluvoitolla. Silloin SM-kausi olisi huipentunut ensi viikonloppuna käynnistyvään finaalisarjaan NoU:n ja Lapinlahden välillä kahden edelliskauden tapaan. Tämä herkkupala jää nyt näkemättä. Runkosarjassa ja ylemmässä loppusarjassa NoU voitti kohtaamiset kahdesti, kaksi päättyi tasapeliin ja yksi lappareiden eduksi. NoU:n joukkueen tehokkain oli kokenut, 600:n pelatun SM-sarjaottelun rajan rikkonut Elina Raesola. Hän teki 29:ssä ottelussa 37 maalia ja antoi 55 maalisyöttöä (pistepörssin viides). NoU:n maalivahti Oona Keskinen oli torjuntatilaston ykkönen torjuntaprosentilla 90.80. – Pelillisesti kausi meni hyvin. MM-kisojen jälkeen tuli pieni notkahdus, mutta sitä osasin odottaa, kun niin monta runkopelaajaa oli mukana. Siitä päästiin kuitenkin taas omalle tasolle. – Olen ehdottoman tyytyväinen pelaamisen tasoon runkosarjassa ja ylemmässä jatkosarjassa. Ja sarjakausi päättyi hienoon esitykseen EKS:ää vastaan. Sikäli jäi hyvä maku suuhun. – Runko on aika hyvin jatkamassa joukkueessa. Varmoja on jo yksitoista. Se on hyvä määrä tässä vaiheessa, Jonna Satama kertoo. Joukkue pitää kunnostaan huolta nykytilanteessa yksikseen. Aikanaan päästään ensin pienryhmä- sitten joukkueharjoitteluun.