Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pyry palasi tauolta voittoisasti – ”Jäähyjä tuli turhaan, kun alettiin soittaa suuta tuomaristolle”

Pyryn jääkiekkomiehet palasivat ansaitulta tauolta keskiviikkoiseen Suomi-sarjan kotiotteluun S-Kiekkoa vastaan. Hiukan oli peli vielä kuopissaan, mutta Pyry otti kuitenkin ansaitun voiton maalein 5–1 (1–0, 2–1, 2–0). – Tauko oli hyvä, mutta näkyihän se jäällä. Päätettiin joukkueen kanssa aloittaa kausi uudestaan. Ei saatu tarpeeksi jääharjoituksia ennen sarjan jatkumista, joten jalka ei liikkunut tarpeeksi, sanoo päävalmentaja Niko Raiskio . Nyt Pyry joutui paljon pelaamaan alivoimapeliä. Pahimmillaan jopa kuusi minuuttia alivoimaa. Kun tilanne oli toisessa erässä 3–0, nousi pyryläisten kaasujalka ylöspäin. Tuolloin vastustaja sai kavennuksen aikaiseksi. – Siinä tuli pieni paniikki. Onneksi saimme heti kolmannen erän alkuun neljännen maalin. Noita jäähyjä tuli turhaan, kun alettiin soittaa suuta tuomaristolle. Jouduttiin silmätikuiksi ja jäähyjä alkoi sadella. Pää pitäisi pitää kylmänä ja keskittyä omaan peliin. Pyryläiset laittoivat kroppaa likoon ja taistelivat nuo alivoimat mallikkaasti. – Nyt otetaan useampi jäätreeni, jotta sunnuntaina luistin kulkee eri malliin kuin nyt. Kotipelissä voitto ja vieraista ainakin piste. Se olisi hyvä keskiarvo. Verneri Rajakallio , Niklas Murto , Juho Painilainen , Waltteri Selimgerei ja Ossi Pellinen olivat maalareina. Maalissa Santeri Metsänen torjui 31 laukausta ja S-Kiekon maalissa Veeti Haapasalo 38. Sunnuntaina Nokialla kello 16 Pyry–Laser HT.