Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Marianne Kosonen, 58, innostui sirkuksesta, vaikka vihasi koulussa telinevoimistelua: ”Temput näyttävät vaikeilta, mutta ovat todellisuudessa helppoja”

Kahdeksan lapsen äiti, 58-vuotias Marianne Kosonen päätyi sirkusharrastuksen pariin lastensa kautta. – Kolme tytärtäni harrastivat sirkusta, ja olin katselemassa kevätnäytöstä vuonna 2014. Esitys oli vaikuttava, mutta vielä enemmän vaikutuin siitä, kun tyttäreni kertoi, miten hieno ilmapiiri lavan takana oli. Kosonen ei ollut aiemmin harrastanut mitään akrobatiaa, telinevoimistelukin oli koulussa vastenmielistä. Sirkuskoulun ilmapiiri imaisi kuitenkin hänet mukaansa. – Sirkus on luovaa ja hauskaa, aikuisetkin voivat leikkiä. Harrastajien kesken ei ole suorittamista tai kilpailua. Olin yli 50-vuotias aloittaessa, mutta kiinnostus ja rohkeus riittivät. Ryhmässä oli lupa pelätä ja epäonnistua. Kosonen innostui erityisesti pariakrobatiasta ja akrojoogasta. – Tykkäsin erityisesti siitä, että niissä lajeissa ei toimita yksin. Pariakrobatiassa yksi plus yksi on enemmän kuin kaksi. Sirkusharrastus on auttanut Kososta ikääntymiseen liittyvissä haasteissa. Hän on huomannut, miten tärkeitä liikkuvuus, fyysinen voima ja tasapaino ovat iän karttuessa. – Harrastuksen myötä olen ruvennut säännöllisesti tekemään voimatreeniä ja kehittämään liikkuvuutta. Salitreeni on minusta tavattoman ikävää, mutta teen sitä ihan eri innolla, kun tiedän, kuinka paljon enemmän pystyn sen myötä suoriutumaan pariakrobatiassa. Urheilutaustaa ei tarvita – Aikuisten ryhmässä harjoitellaan jongleerausta, käsilläseisontaa sekä lattia-, pari- ja ilma-akrobatiaa. Jos innokkaita harrastajia löytyy enemmänkin, voidaan lähteä lajispesifeihin tunteihin, sirkusohjaaja Maija Hietala kertoo. Hietala painottaa sirkuskoulun olevan harrastus, joka sopii kaikille. Urheilutaustaa ei tarvita ja kunhan intoa riittää, lajin voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Yksi sirkusharrastajista lähestyy kuudenkymmenen vuoden ikää. – Marianne on kahdeksan lapsen äiti eikä hänellä ole lainkaan urheilutaustaa kesäistä lenkkeilyä ja talvista hiihtoa lukuunottamatta. Hän aloitti kuusi vuotta sitten ja pystyy nykyään nostelemaan itseään isompia miehiä ilmaan. Hietala aloitti sirkuskoulun toiminnan helmikuussa Lida Kuusiston kanssa. Korona ja lomautukset muuttivat kevään suunnitelmia, ja parhaillaan tirehtööri odottaa tulevaisuutta ja mahdollisten uusien rajoitusten asettamista. – Tällä hetkellä nettisivuilla on tarjolla tunteja, joille voi ilmoittautua. Vielä emme tiedä, mitkä tunnit toteutuvat. Syksylle on joka tapauksessa tulossa ainakin lasten sirkustunteja. Jatkossa taiteellisempaakin sirkusta Sirkuskoulun vauvaryhmissä korostetaan vanhemman ja lapsen vuorovaikutusta sekä yhteisiä ilon ja onnistumisen kokemuksia. Harjoittelu alkaa kunkin lapsen kehitystason mukaisista motorisista harjoituksista. – Periaatteessa tuntiin pystyy sisällyttämään samoja lajeja kuin aikuisten ryhmässä, mutta harjoituksissa mennään yhteinen ilo ja onnistuminen edellä, lorujen ja leikkien kanssa. Paljon läheisyyttä ja kontaktia, värejä, lauluja ja tanssia. Isompien lasten ja aikuisten ryhmissä sisältö riippuu ohjaajasta, mutta harjoittelu alkaa matalan kynnyksen harjoituksilla. – Suomalaiset ovat usein vähän ujoja ja hitaasti lämpeneviä. Jongleerauksesta on usein helppo aloittaa, siinä kun ei tarvitse heti olla kosketuksissa muiden kanssa, ja on väline, jonka kanssa harjoitellaan. Tämänhetkisen epävarman tilanteen vuoksi sirkuskoulun ryhmät ovat helposti lähestyttäviä ja sisällöltään yleisluontoisia, mutta Hietala toivoo, että jatkossa mukana olisi taiteellisempaakin sirkusta ja enemmän esiintyviä ryhmiä ja esityksiä. – Kunhan toiminta saa varmemman alustan, mietitään lisää esiintyvien ryhmien perustamista. Tehdas 108 on paikkana aivan mahtava, koska se tarjoaa puitteet oman tilan esityksille. On salit, valot ja välineet. Epäilykset sikseen Hietala uskoo sirkusharrastuksen olevan vahvassa nousussa. Hän harjoittelee toisinaan julkisilla paikoilla ja saattaa kysyä ventovierailtakin, haluavatko he kokeilla jongleerausta tai erilaisia temppuja. Moni suhtautuu sirkukseen aluksi epäilevästi. – Ihmiset usein ajattelevat, että ”en kai minä voi, olen jo tämän ikäinen, on tätä painoakin”. Sillä ei oikeasti ole väliä. Kuka vain pystyy, kun haluaa ja on valmis kokeilemaan. Sirkushan on esittävää taidetta, jutut näyttävät vaikeilta, mutta ovat todellisuudessa yllättävän helppoja. Tehdas 108:ssa toimii joka kuun viimeinen sunnuntai Life Circus-kahvila, jossa joko Hietala tai hänen työkaverinsa ovat opettamassa. Kahvila on ilmainen ja siellä kuka tahansa voi käydä kokeilemassa sirkusta ilmaisesti. – Tarkoituksena olisi järjestää syksyllä myös pienellä maksulla toimivia vapaavuoroja, eli Tehdas 108 tarjoaa puitteet ja Life Circus välineet. Hietalan mukaan sirkuksessa on parasta leikkisyys. – Kuka tahansa saa olla ikuisesti lapsi ja kokeilla kaikkea hurjaa. Se ei ole yhtään noloa vaan hauskaa. Sirkukseen liittyy leikkisyys, iloisuus, luottamus ja yhteisöllisyys.