Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

Suomessa ei tunnetusti omista palkoista puhuta, mutta pitäisikö?

Olisiko teillä hetki aikaa puhua palkoista? Ei minullakaan, mutta puhutaan silti. Nimittäin yhtä varmasti, kun kesä kääntyi syksyksi, kääntyivät myös työehtosopimusneuvottelijoiden tuolit. Tällä kertaa kättä väännetään eritoten kilpailukykysopimuksesta, joka Elinkeinoelämän tutkimuslaitos Etlan mukaan tuo Suomeen muutamassa vuodessa kymmeniä tuhansia uusia työpaikkoja, Kuntaliiton mukaan taas ajaa kunnat historialliseen talouskriisiin, vientiliittojen mukaan parantaa tuottavuutta ja työntekijäpuolen mukaan tarkoittaa vain duunarin selkänahasta nipistettyjä ilmaisia talkootunteja. ”Raha kun on asia, joka pitää ilmeisesti ansaita, ja sittenkin, kun sen ansaitsee, sitä on aina liikaa tai liian vähän.” Kunhan työntekijä- ja työnantajapuoli nyt ensin pääsevät yhteisymmärrykseen siitä, onko kolmeksi vuodeksi solmittu sopimus tarkoitettu kolmivuotiseksi vai ikuiseksi, saadaan kenties ne palkkaneuvottelutkin nostettua esiin. Palkkajuhliin ei kenenkään kannata uskoa, toppuuttelee palkansaajakeskusjärjestö SAK:n puheenjohtaja, mutta nollakorotuksia parempaan pyritään. Ja taas naamat menevät nutturalle niin palkansaajilla kuin työnantajillakin. Raha kun on asia, joka pitää ilmeisesti ansaita, ja sittenkin, kun sen ansaitsee, sitä on aina liikaa tai liian vähän, tai ainakin sen ansaitun eteen on tehty liikaa tai liian vähän. Toisten palkkapussiin putoaa satanen jokaiselta palaverissa istutulta minuutilta, toiset näännyttävät sen eteen itsensä kahdessa nollasopimustyössä, toinen antaa ja toinen ottaa. Ei ole reilua, ei. Toisen työtä on helppo arvostella, jollei sitä ole koskaan kokeillut. Mutta vielä helpommaksi se tuntuu muuttuvan silloin, kun kiivetään uraportaita ylöspäin ja sekä tulosvastuu että oma kukkaro alkavat painaa. Yhtäkkiä unohdetaan, että jollei tuottavassa työssä taapertavia olisi, ei johtajillakaan olisi mitään, mitä johtaa, eikä myyjillä mitään, mitä myydä. Samaa pätee toisinpäin. Jollei johto johda tai myynti myy, ei tuotantoakaan tarvita. On kyse sitten tavarasta, palveluista tai mistä tahansa, kukaan ei pysty pyörittämään tätä maailmaa yksinään. Eivätkä maailmaa pyöritä myöskään kiitokset ja kauniit sanat, vaikka niitäkin tarvitaan. Jos palkoista puhuttaisiin avoimemmin, avautuisivatko meille myös muiden töiden sisältö paremmin? Työstä saatava palkkahan on edelleen yksi tärkeimmistä arvostuksen mittareista, ja sillä, joka väittää toista, talous on ilmeisesti niin hyvällä tolalla, että voisi siirtyä hyväntekeväisyyshommiin. Kuten vaikka kikyilemään, siellä kuulemma ainakin tarvitaan väkeä.