Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Pojan päihdekierre sai alkunsa neljännellä luokalla löydetystä viinapullosta - viinanhuuruiset vuodet ja äidin painajainen päättyivät vasta elämän mullistaneeseen uutiseen

Tämä on erään nokialaisen äidin ja hänen poikansa tarina. Se on tarina siitä, kuinka poika ajautuu väärään seuraan jo hyvin nuorena ja alkaa käyttää päihteitä. Se on tarina äidin huolesta ja taistelusta, yrityksistä auttaa omaa lastaan. Nyt tuo poika on jo aikuinen, jolla on oma alakouluikäinen lapsi. Lapsen yksityisyyttä suojellaksemme, Nokian Uutiset ei julkaise osapuolten oikeita nimiä. Tässä jutussa kerrotaan Päivi-äidistä ja tämän Sami-nimisestä pojasta. Kun metsästä löytyi viinapullo Nyt kolmikymppinen Sami kertoo kasvaneensa ihan tavallisessa kodissa. Lapsuuttaan hän kuvailee onnelliseksi. Kotioloja hän ei siis ongelmistaan syytä. Sami tosin oli pienestä pitäen vilkas. Koulunkäyntiin hän tympääntyi jo ala-asteella. Päivi kuvailee alakouluikäistä Samia täysin pitelemättömäksi. Lintsaamisen hän aloitti varhain. Ensimmäisen humalansa Sami joi ollessaan vasta 4.-luokkalainen. Se tapahtui koulupäivän aikana ja oli oikeastaan onnettomien sattumuksien summa. Sami oli luokkansa kanssa metsässä suunnistamassa ja löysi sieltä täyden pöytäviinapullon. Samin kaverit uteliaisuuksissaan ehkä hieman haistelivat ja maistelivat väkijuomaa, mutta Samipa joi melkein koko pullon. Sairaalakeikkahan siitä seurasi, mutta jostain syystä se ei säikäyttänyt Samia. Pikemminkin päinvastoin, hän alkoi juoda alkoholia enemmän tai vähemmän säännöllisesti. Seuraavien vuosien aikana Päivi kertoo valvoneensa yökaupalla, huolesta sairaana odotellessaan poikaa kotiin. Usein Sami saattoi olla reissuillaan useamman päivän ja kotiin palatessaan, hän oli kännissä tai muuten vain sekaisin. Samin mukaan alaikäisten nuorten oli kuulemma helppo löytää viinan hakijoita. Jouduttuaan ensikänninsä jälkeen sairaalaan, Sami ohjattiin perhekeskuksen psykologin juttusille. Myös Päivi-äiti oli joskus poikansa mukana siellä. Keskustelusta ei kuitenkaan Päivin mukaan ollut kummempaa apua, sillä Samia ei koko juttu yksinkertaisesti kiinnostanut. Se oli pelkkää pakkopullaa. Parin kuukauden kuluttua Sami ei enää suostunut käymään psykologin juttusilla. Hänen päihdekierteensä paheni nopeasti ja se sai äidin tuskallisen huolestuneeksi. Hän pelkäsi poikansa sammuvan ja jäätyvän pakkaseen tai palavan tulipalossa. Seuraavat vuodet Päivi etsi poikaansa kyliltä joka viikonloppu ja välillä keskellä viikkoakin. – Etsin yökaudet niistä paikoista, joissa tiesin porukan pyörivän. Lopulta minulla ei ollut enää mitään rajaa, mistä etsin. Saatoin mennä ihan mihin vain ja kysyä, onko Sami täällä. En hävennyt mitään, Päivi kertoo. Erään kerran Sami otti serkkunsa kanssa tämän isän auton ja huonostihan se reissu päättyi. Pojat romuttivat auton ja lasku lankesi Päiville. Sen jälkeen Päivi nukkui autonavaimet tyynyn alla,koska pelkäsi Samin vievän hänen autonsa. Siitä alkoi säätäminen sosiaalitoimen kanssa. – Se oli jatkuvaa sompailua sen kanssa, mikä aika kellekin sopii ja ylipäänsä, miten saan pakotetuksi Samin tulemaan paikan päälle. Päivi alkoi olla lopen uupunut taistelemaan. Samin setä tarjoutui ottamaan Samin pariksi viikoksi hoteisiinsa, jotta Päivi saisi levätä. Mutta parissa viikossa setäkin väsyi pojan tempauksiin. Karkumatkalle lastenkodista Viimein, Samin ollessa noin 14-vuotias, hänet otettiin huostaan. Äidille se oli tavallaan helpotus, vaikka hän olikin aivan varma, että poika karkaisi lastenkodista. Ja niinhän hän tekikin, heti seuraavana päivänä. – Kun jätin Samin lastenkotiin, pyysin henkilökuntaa ilmoittamaan välittömästi minulle, jos Sami karkaa. Sen he kuitenkin tekivät vasta karkaamispäivän iltana. Myöskään poliisille ei ilmoitettu heti. Kun Päivi viimein sai tietää Samin katoamisesta, hän lähti jälleen kerran etsimään tätä. Löydettyään pojan, hän ilmoitti ettei poika enää palaa lastenkotiin, koska siitä ei ole mitään hyötyä. Jotta poliisi ei löytäisi poikaa, Päivi lähetti tämän sukulaiselleen toiseen kaupunkiin siksi aikaa, kun huostaanottopäätös oli voimassa. Kun poika palasi takaisin kotiin, sama hullunmylly jatkui. – Se oli aivan kamalaa aikaa. En voinut luottaa mihinkään. Tutkin jatkuvasti poikani puhelinta, mutta en ymmärtänyt sitä kieltä ja niitä termejä, joita hän käytti tekstiviesteissään. Äidin ja pojan välit alkoivat olla todella huonot. Mutta mummunsa kanssa Sami tuli vielä toimeen. Niinpä Päivi kehitteli mummun kanssa juonen. Mummu sopi Samin kanssa treffit kaupalle yhteistä ostosretkeä silmällä pitäen. Kun mummu ja Sami tulivat ulos kaupasta, oli Päivi vastassa poliisien kanssa. Sami pääsi terveyskeskukseen poliisisaattueessa. Ensiavussa Päivi rukoili, että hänen poikansa saisi lähetteen johonkin kovemman luokan hoitopaikkaan. Vastassa oli kuitenkin nuorehko lääkäri, joka ei nähnyt ongelmaa, eikä lähetettä herunut. – Sitten soitin kaikki Tampereen seudun yksityiset lääkäriasemat läpi ja onnistuin löytämään lääkärin, joka kirjoitti Samille lähetteen Taysiin nuorisopsykiatrian osastolle. Osastolla Samilla diagnosoitiin keskivaikea masennus. Lyhyen sairaalajakson jälkeen Sami vähän rauhoittui ja kävi jopa silloin tällöin päihdeseurannassa. Suvantovaihetta ei kuitenkaan kestänyt kauaa. Pian Sami palasi taas vanhoihin kuvioihin ja viina virtasi jälleen. Jälkikäteen Sami sanoo, ettei päihdeongelmaista voi oikeastaan kukaan auttaa, ellei riippuvaisella itsellään ole halua lopettaa ja ottaa apua vastaan. – Itsekin olin nuorena niin kapinahenkinen, että muiden hössötys ympärilläni oli oikeastaan, kuin heittäisi bensaa liekkeihin, Sami sanoo. Käänteentekevä hetki Päivä jona Sami täytti 18, oli Päiville tietyllä tapaa lohduton. Nyt poika oli täysi-ikäinen ja sai päättää itse omista asioistaan. Sydän särkyneenä äiti seurasi, miten oma poika jatkoi päihdehuuruista elämäänsä. Muutaman vuoden kuluttua tapahtui kuitenkin jotakin käänteentekevää. Sami sai kuulla, että hänestä tulee isä. – Silloin kieltämättä mietin hetken, että lähdenkö Thaimaahan vai otanko vastuun. Lopulta valitsin vastuun. Nyt Samin tytär on 9-vuotias. Samin mukaan päätös raitistua perustui täysin omaan oivallukseen, kukaan muu ei sitä päätöstä olisi hänen päähänsä voinut takoa. Päivi olisi halunnut saada lapsensa lukkojen taakse hoitoon silloin, kun tämän päihdeputket olivat pahimmillaan. Mitä mieltä Sami on nyt, olisiko siitä sitten ollut apua? Sami miettii hetken ennen kuin vastaa. – En usko, että parin kuukauden eristyksestä olisi ollut apua. Minun olisi pitänyt olla lukkojen takana niin kauan, että järkeä olisi alkanut tulla päähän, eli useampi vuosi. Eräs psykiatri kuvasi kerran murrosikää seuraavasti: ”Se on kuin lintu lentäisi nuoren yli, nappaisi tältä aivot mennessään ja palauttaisi ne muutaman vuoden päästä.” Tuona aivottomana aikana nuori on erityisessä vaarassa joutua hakoteille. Onni on, jos nuori selviää siihen asti, että järki palaa päähän, ilman että mitään peruuttamatonta ehtii tapahtua. Entä mitä Päivi haluaisi sanoa murrosikäisten äideille? – Kannattaa pitää lapsen kaverit läheisinä, näin oppii tuntemaan myös heidän vanhempansa. Kapinahenkiseen nuoreen ei kannata luottaa. Jos tämä sanoo menevänsä kaverin luo kylään, pitää aina soittaa kaverin vanhemmille ja varmistaa, että näin oikeasti on. Tämä tarina äidistä ja pojasta sai onnellisen lopun. Aina niin ei käy. Sami kertoo olevansa huolissaan siitä, että nykyään huumeita on yhä enemmän ja niiden saaminen on todella helppoa. – Kuka tahansa voi tilata huumeita netistä. Jos näin olisi ollut minun nuoruudessani, niin saattaa olla etten olisi selvinnyt hengissä.