Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Mielipide: Miksi koronaviruksesta puhuttaessa vältellään sanaa ”pandemia”?

Mediassa asiantuntijat kiertelevät koronavirusepidemiasta puhuessaan sanaa pandemia kuin se olisi joku tabu. Jos vaivauduttaisiin katsomaan pandemian määritelmää, niin ei tarvitsisi kierrellä. WHO:n pandemia asteikko määrittelee pandemia uhkatasot asteikolla 1–6. Uhkatasolla 4 tauti tarttuu todistetusti ihmisestä ihmiseen ja se leviää yhteisötasolle. Merkittävä pandemian riski. Uhkatasolla 5 tauti tarttuu ihmisestä toiseen ainakin kahdessa maassa. Voimakas pandemian vaara. Vakavimmalla uhkatasolla 6 virus leviää etäällä olevaan maahan. Pandemia meneillään. Koronavirus on levinnyt Kiinan Wuhanista jo useisiin etäällä oleviin maihin, joten pandemia on alkanut jo ajat sitten. Pandemian vakavuusasteikossa PSI se vakavuus luokitellaan asteikolla 1–5. vakavimpaan luokkaan 5 lasketaan pandemia, kun sen kuolleisuus sairastuneita kohti on yli 2 prosenttia. Koronavirukseen kuolleitten määrä sairastuneista oli alussa parin prosentin luokkaa ja viimeisimpien lukujen valossa yli kolme eli koronavirus epidemia on vakavimman luokan pandemia. Kuolleisuus on samaa luokkaa kuin espanjantaudin vähimmäisarvio erona vain se, että nyt epidemia etenee nykyaikaisessa lääketieteellisessä hoitoympäristössä. Jos koronavirukseen varovaisesti arvioiden sairastuisi vaikka 10 prosenttia maailman väestöstä (7,8 miljardia) niin siihen kuolisi 23 miljoonaa ihmistä. Samoilla suhteilla suomalaisia kuolisi noin 16 000. Kaikki osaavat laskea mitä tapahtuu, jos kaikki maailmassa sairastuvat. Jospa puhuisimme rumista asioista niiden oikeilla nimillä ja oikeilla arvioilla niin tekisimme niistä myös oikeita johtopäätöksiä, ellemme sitten halua maailman väkiluvun laskevan.