Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

BC Nokia aloitti vuoden komealla kotivoitolla Katajasta

BC Nokian edelliset pelit olivat päättyneet Näätä-lauman tappioon viimeisen kympin aikana, mutta nyt sitä ei tapahtunut. Vaikka Kataja tulikin 35. minuutilla tasoihin (35–35) ei hetkauttanut Greg Gibsoni n joukkuetta. Kova taistelu palkittiin lukemin 102–94 (29–18, 26–23, 21–30, 26–23). – Meillä oli hyvä alku ja loppu, joihin olen tyytyväinen. Stacy Davis oli lopussa parasta laatua. Veimme viimeiset viisi minuuttia 17–8. Ladarius Tabb uurasti myös lopussa. Ei parane unohtaa kahta muutakaan vahvistustamme, päävalmentaja Greg Gibson sanoo. Avausjaksolla kotijoukkue näytti pitkästä aikaa pelaamisen mallia ja Kataja jäi vikisemään. Toinen neljännes mentiin Näätien tahtiin ja puoliajalle lähdettiin kotijoukkueen johtaessa 55–41. – Ei tämä pelaaminen mitenkään helpolta tuntunut, kun pari viikkoa olen ollut treenaamatta. Pikku hiljaa olen pääsemässä täyteen iskuun pelaamisessa. Päätimme lähteä aktiivisesti alusta asti ja se onnistui. Tärkeä voitto, toteaa Niko Mattila (8/1/2s), jonka Näätien fanit valitsivat syyskauden pelaajaksi. Kolmannen neljänneksen vei vieraat, ja tilanteesta 76–71 lähdettiin ratkaisevalle neljännekselle. Kataja nousi tasoihin (85–85) viitisen minuuttia ennen loppua ja meni pisteen karkumatkalle samassa ajassa 85–86. Mutta nyt ei tullut sitä usein toistunutta mustaa kymppiä, vaan Näädät näytti taistelutahtonsa. Voitto kotiin pitkästä aikaa ja viime vuoden rämpimiset ovat unholassa. Menetykset jäivät tusinaan. Vieraiden kova kaksikko oli Brandon Walters 32/6 ja Jarred Ogungbemi-Jackson 31/7. Kotijoukkueen ykköstykki oli Stacy Davis (26/7/4s). Myös muut jenkit olivat vahvoja: Demarcus Holland (15/6/6s), Ladarius Tabb (13/9) ja Tyler Flack (16/6/2s). Shawn Hopkins 10/5/2s, Daniel Dolenc 9/2, Teemu Sulonen 4/0. BC Nokian pelit jatkuvat ensi keskiviikkona Lahdessa. Korisliigaa johtava Seagulls saapuu perjantaina Nokialle. Mutta nyt ei pelata Korisliigan pisteistä, vaan pääsystä cupin finaaliin. Sunnuntaina on vuorossa jälleen Kataja-ottelu, joka pelataan Nokialla. Päävalmentaja ei ollut tyytyväinen tuomaristoon, eikä varsinkaan nuoreen tuomariin. Hän ei sulattanut nuoren miehen Niko Mattilalle antamaa teknistä virhettä eli tekua. – Tuo Nikon saama rangaistus oli piste i:n päälle. Meillä on kova viikko edessä emmekä ehdi paljoa harjoittelemaan. Keskiviikkona, perjantaina ja sunnuntaina on ottelut. Toivotaan, ettei tule loukkaantumisia. Kaikkia tarvitaan kentällä, päävalmentaja sanoo. Juttua on päivitetty päävalmentajan kommenteilla 4.1. kello kello 13.30.