Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Fanibussin matkassa: Näätäsydän on nyt päältä hopeinen, mutta sisältä puhdasta kultaa

Niin harmaana ja sumuisena kuin lauantaiaamu valkeneekin, joku on optimistisella tuulella. KrP voittaa illalla Classicin 10–3, fanibussissa huudetaan, ja Ilpoa hymyilyttää. Hän lähtee tulosveikkaukseen maltillisemmin mielin, ja povaa voittoa Classicille. Tulostaululle jää numerot 4–7, ihan niin kuin kymmenen vuotta sitten, kun nuo kaksi joukkuetta ottivat yhteen Nokian jäähallissa. Suomen Cupin finaalit pelataan tänä vuonna ensimmäistä kertaa ulkomailla, urheiluhallissa, joka sijaitsee noin seitsemän kilometrin päässä Tallinnan keskustasta. Matka etenee nytkähdellen, ja kun käännymme vanhan, romanttisesti ränsistyneen talon pihaan johtavalle pienelle tienpätkälle, epäilys iskee. Löytyykö täältä muka Viron arvostetun (ja ainoan) teknillisen yliopiston urheiluhalli? Siis sen yli satavuotiaan opinahjon, jonka kampus kätkee sisuksiinsa lähes 15 000 opiskelijaa, 700 luennoitsijaa ja vielä puolisen tuhatta tutkijaa? Haa, läpsyttimiä! Hälvennämme huoliamme muistelemalla, että varsinaiselle kampukselle on hallilta matkaa jonkin verrankin, ja kas, metsäisen mutkan takaa edessämme kohoaa yhtäkkiä TalTechi Spordihoone. Halli on ainakin sisäkäytävän seinältä löytyvän historiikin mukaan ollut aikanaan melkoinen koripallon mekka, mutta tänään se palvelee tarkoitustaan salibandylle. Ja onhan se jo etukäteen varmistanut nimensä ainakin nokialaisen salibandyhistorian kirjassa, sillä se jää ikuisiksi ajoiksi ensimmäiseksi paikaksi, jossa nokialainen salibandyseura nappaa itselleen Suomen Cupin mitalin. Halli sinänsä on kuin mikä tahansa halli, yhtä aikaa vieras ja tuttu. Tuttuuden tunne lisääntyy entisestään, kun huomaan katsojien käsissä tuttuja kapineita. Haa, läpsyttimiä! Jokainen jääkiekkofanihan muistaa varmasti, että niiden avulla homma hoidetaan kotiin. Eläkäämme toivossa, että niille löytyy myös käyttöä. Miksi se on niin hyvä? Kun Mikko Immonen iskee avausmaalin ja vie nokialaiset johtoon, taivas repeää. Jos Classicin fanikatsomon vieressä hakkaava rumpuryhmä on tähän mennessä saanut edes välillä äänensä kuuluviin, nyt siitä on turha haaveilla. Ja riemu vain jatkuu, sillä jatkoa seuraa tamperelaisten maalinsuulla kerta toisensa jälkeen. Harmillista vain, että Classicin maalivahti Lassi Torisevalla näyttää olevan käsiä ja jalkoja enemmän kuin laki sallii. Tyhjäänkin maaliin iskiessä edessä on aina jotain, eikä verkko heilu, ei millään. Kunnes se heilahtaa toisessa päässä. Bussimatkalla ilmaan heitetyt epäilykset käyvät toteen. Juha Mäen sanoja mukaillen pikkuveljen roolista on vaikeaa, muttei tietenkään mahdotonta, päästä kaikkien suomalaisten seurojen isoveljen niskan päälle. Hallitseva Suomen mestari ja sekä Suomen Cupin että Champions Cupin mestari Classic on vain niin hyvä, mutta miksi? – Classicin organisaatio on, jollei nyt maailman paras, niin lähellä ainakin. Siellä tehdään erinomaista kasvattajaseuratyötä, enkä ole nähnyt missään muualla niin motivoituneita junioreita, Jari Ylisarkki pohtii. Vaikka Nokiallakin tehdään monia asioita erinomaisesti, Classic on seurana kymmenkunta vuotta edellä. Nähtäväksi jää, onnistuuko se pitämään tuon etumatkansa myös tulevaisuudessa. Jutulla ruotsalaisfanin kanssa Nyt Classic on repäissyt jo kahden maalin johdon, ja tyytyy pallottelemaan ensimmäisen erän viimeiset minuutit omalla kenttäpuoliskollaan. Kaipaan hetken koripalloa ja sen mainioita palautus- ja hyökkäysaikasääntöjä. Mutta onpahan aikaa tutkailla katsomoa tarkemmin ja huomata, miten kentän ylätasanteelta putoaa juomatölkki liipaten alapuolella seisovan kuvaajan päätä vähän turhankin läheltä. Vapaampien alkoholisäädösten listaan on piirrettävä pitkä miinus, mutta silti vaakakuppi jää vielä pitkälti plussan puolelle. Ei rähinöitä, ei erätauolle rynnivää laumaa tai jonossa etuilemista, vaan hymyileviä kasvoja ja suomalaisen penkkiurheilijan sielusta kumpuavaa kannustamista. Olen kuullut, että otteluun on saapunut bussilastillinen latvialaisia kannustamaan oman maansa miestä, KrP:n puolustajaa Morics Kruminsia . Joten kun kuulen englanninkielistä keskustelua, tuppaudun juttusille. Mies kertoo olevansa Ruotsista, mikä on sen verran hämmentävä tieto, että nimi jää kysymättä. Mutta yhtä kaikki, hän kertoo asuvansa ja työskentelevänsä Tallinnassa, ja hallille hänet on vetänyt rakkaus lajiin. – Pelaan itsekin täällä alasarjaa, jonka taso on suomalaisiin tai ruotsalaisiin divareihin verrattuna todella alhainen. Mutta se sopii minulle, mies nauraa ja jatkaa, että tänään on pelattu kerta kaikkiaan laadukasta salibandya. Etenkin naisten ottelussa, jossa SB-Pro vei PSS:ltä voiton noustuaan sensaatiomaisesti 0–3-takaa-ajoasemasta voittoon maalein 3–4. Näkyvyyttä lajille Viro ei tosiaan kuulu ainakaan vielä salibandyn menestyjämaihin. Potentiaalia tosin löytyy, ja se lienee yksi syy, miksi Suomen Salibandyliitto näki tarpeelliseksi järjestää Cup-finaalin eteläisessä naapurissamme. Tänä vuonna 27 vuotta täyttävä Viron salibandyliitto eli Eesti Saalihoki Liit on laskenut, että salibandyn harrastajia on maassa kolmisen tuhatta, joista lisenssipelaajia vajaat 1500. Saalihokiliiga, joka tunnettiin ennen nimellä Meistriliiga, on perustettu vuonna 1995, ja mestaruudesta mittelee 12 joukkuetta. Suomen Salibandyliigassa taas joukkueita on 14, ja mitaleista todennäköisesti taistelevat sekä KrP että Classic. Kuten moni nokialaisfanikin, myös ruotsalaismies sanoo toivovansa, että miesten ottelussa nähtäisiin vielä samanlainen loppukiri kuin naisten finaalissa. Toivoa sopii, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että KrP:n energiataso on lässähtänyt Classicin taitavaan pelinjäädyttämiseen. Viimeiseen sekuntiin asti Fanikatsomo ei kuitenkaan ole hiljentynyt, ei edes järjestyshenkilöstön tiukkojen käskyjen edessä. Katsomossa ei saisi seistä, eikä lippujakaan oikein olisi sopivaa heiluttaa. Muistuttaa kovasti erästä salibandypeliä vuosia taaksepäin, jolloin järjestyksenvalvojat kävivät vähän väliä pyytämässä juniorikannattajia soittamaan rumpujaan hiljempaa. Kannustaa saa, kunhan se tehdään hiljaa ja sivistyneesti. Kaikeksi onneksi KrP:n kannattajilla näyttää olevan erinomaiset neuvottelutaidot, ja tiukan sananvaihdon jälkeen näätäsydän saa luvan sykkiä ja ilonpito katsomossa voi jatkua. Ja sehän jatkuu, siitä huolimatta, että Classic pöllyttää KrP:n maaliverkkoja kerta toisensa jälkeen. Tallinnassa pelaaminen on tästä näkökulmasta katsottuna suorastaan nerokasta, sillä vaikka peli käytännössä ratkeaa ennen aikojaan, ei yksikään katsoja vedä takkia niskaansa ja ala hiippailla kohti ulko-ovea. Päinvastoin, fanikatsomo osoittaa suosiota seisaallaan koko palkitsemisseremonian ajan, ja vaatii vielä omiltaan kiitokset, yläfemmat ja muutaman yhteiskuvankin. Näätäsydän on nyt ehkä päältä hopeinen, mutta sisältä puhdasta kultaa.