Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Mietteitä Taivalkunnan kyläraitilta yhtenä marraskuun aamuna

”Tämä tuhansien murheellisten laulujen maa Jonka tuhansiin järviin juosta saa Katajainen kansa, jonka itsesäälin määrää Ei mittaa järki eikä Kärki määrää” Tuon tutun melankolisen laulun kertosäe pyöri mielessäni jostakin kumman syystä pyöräillessäni töihin Taivalkunnan kyläkoulun kohdalla tässä yhtenä pimeänä marraskuun aamuna. Lähes 100-vuotiaan kyläkoulun kellot olivat juuri pirahtaneet oppilaille merkiksi, että pihapelit tauolle ja oppitunnin pariin. Taivalkunnan alakoulun oppilaat olivat jo hyvissä ajoin aamulla saapuneet koulun pihalle pienille pihapeleille ennen koulun alkamista. Joku taittanut koulumatkan kävellen pellonpiennarta pitkin, joku hurauttanut koulumatkan vielä marraskuun lumettomaan aikaan polkupyörällä kaverin kanssa. Hymyilin jalkapallon lentäessä kaaressa pihalta viereeni ojanpenkalle. Polkupyöräni rullatessa etäämmäksi koulun pihapiiristä kuulin vielä viimeisiä lasten riehakkaita huudahduksia ennen kuin maaseudun hiljaisuus otti jälleen vallan. Koulubussin, millä yläkoulua käyvät vanhemmat oppilaat aamuisin taittavat koulumatkansa, vastaantulo laittoi minut kurkkaamaan kelloa. Ajatuksissani mietin, mahtavatko oppilaat kuinka hyvin ehtiä aamun ensimmäisille tunneilleen viisarin osoittaessa liki tasatuntia. Tuska Taivalkunnan kyläkoulun lakkautusuhasta kolahti rajusti taas siinäkin hetkessä vasten kasvojani. Kuin märkä rukkanen räntäsateessa. Uhka autiosta koulunpihasta sekä hiljaisesta kylätienoosta koulupäivän aikana. Taivalkunnan kyläkoulun merkitys kylällä asuvien kokoontumispaikkana milloin markkinoiden, milloin kyläkoulun oppilaiden pitämien Kyläkahviloiden merkeissä valtasi mieleni. Uhkakuva pienistä ekaluokkalaisista odottamassa pimeällä pysäkillä koulubussin tuloa talviaikaan peläten, onko bussi jo mennyt vai tuleeko se tuolta mutkan takaa vielä ennen koulun alkua. Pysäytin pyöräni tienvarteen, koitin hengittää syvään ja annoin kyyneleen tipahtaa silmäkulmastani. Olisiko vihdoin aika nostaa Taivalkuntaakin yhdeksi merkittäväksi asuin- ja virkistysalueeksi Nokian kartalla? Tällä hetkellä Taivalkunnassa asuvat perheet eivät muuta toivoisikaan kuin edes hitusen arvostusta ja hyväksyntää upeaa asuinaluettaan kohtaan päättäjien taholta. Edes pieni pään nyökkäys heiltä asuinalueemme vetovoimaisuudesta sekä yhteisöllisyyden tärkeydestä kysyttäessä. Kyyneleen silmäkulmaani saa juuri isosti nostattamaan se, että luvut kyläkoulun lakkautuksen tuomista säästöistä eivät ole paikkansa pitäviä. Numerot saa juuri näyttämään siltä miltä niiden esittäjä haluaa niiden näyttävän. Miettiä ehkä tässä kohtaa kannattaa, millaisia kulueriä ei laskelmissa oteta huomioon kun suunnitellaan koulun lakkautusta ja lasten kuljetuksia keskustan kouluihin. Myös Taivalkunnan oppilaiden lukumäärä näyttää kylän helmitaulussa pysyvän huomattavasti isommissa luvuissa kuin mitä koulun lakkauttajat ovat luvuiksi laskeneet. Juuri nämä ovat asioita mitkä saavat sen toisenkin kyyneleen poskelleni valahtamaan. Polkupyörän päälle uudelleen hypätessäni salaa toivoin, että vuoden päästä kyläkoulun ohi ajaessani mielessäni soisi jokin iloisempi kipale. Ja että silloinkin viereeni ojanpenkalle kyläkoulun pihasta lentäisi tuo samainen pallo kaaressa riehakkaiden lasten huudahdusten saattelemana. Minna Mäkinen 43v toiveikas taivalkuntalainen kahden lapsen äiti