Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Lepakko puri pelastusoperaation yhteydessä toimittajan kättä – mitä sitten kävikään?

Olen jo pitkään kuvitellut, että olen saavuttanut keski-ikäisyydessäni ne kaikkein arvostetuimmat ominaisuudet: harkitsevaisuuden ja elämänkokemuksen tuoman viisauden. Että voin ikään kuin ylhäältä päin katsella muiden toilailuja ja vähän puistella päätäni, että voi, kun et sitten tullut ajatelleeksi etukäteen. No, kuinka sitten itselleni kävikään? Olkoon tämä tarina opetus siitä, ettei kannata kuvitella itsestään liikoja. Minulla oli perjantaina vapaapäivä. Iltapäivällä oveen koputettiin. Rappusilla seisoi hätääntyneen oloinen naapurin pikkupoika koulureppu selässään. – Voisiko joku auttaa sitä? poika kysyi ja kertoi lepakosta, joka oli tuupertunut tienposkeen. Mitäpä sitä muuta kuin kengät kiireesti jalkaan ja pikkupoikaa seuraamaan. Etäisesti mielessä kävi, että pitäisiköhän ottaa hanskat mukaan. Siellä tienvarressa oli tosiaan lepakko. Se makasi maassa, huusi ja huusi. Se näytti aluksi ihan terveeltä. Ajattelin, että siirrän sen sivumpaan, jotta se ei jäisi ainakaan auton alle. Taas heräsi mieleen ajatus niistä hanskoista, mutta en lähtenyt hakemaan – olihan tästä kotiin ainakin 50 metriä. Sen sijaan venytin hihat käsien suojaksi ja yritin hellästi nostaa lepakkoa sivumpaan. Se katseli minua hetken aikaa suurilla lepakonsilmillään. Ja sitten se puri. Olipa sillä terävät ja pienet hampaat. Muutama vaivainen veritippa keskisormessa kieli kuitenkin siitä, että minua oli purrut lepakko. Pelastusoperaatio oli pakko keskeyttää. Olin näet huomannut, että eläinparka oli loukannut siipensä. Se ei enää liiskautuneella siivellään tulisi hankkimaan ruokaansa, ja olisi varmasti tuhon oma. Niinpä se pääsi lepakoiden taivaaseen. Pikkupoika kääntyi selin virallisen toimituksen ajaksi. Google kertoi nopeasti, että lepakon puremaan voi kuolla. Siis toki vain, jos se kantaisi rabiesta eli vesikauhua aiheuttavaa virusta. Suomessa riski tähän olisi kyllä minimaalinen. Lääkityksen aloittaminen jo oireiden alettua olisi myöhäistä. Niinpä istuin jo tunnin päästä puremasta Vihnusasemalla ihailemassa uutta kiirevastaanottoa. Aika pian olin jo saanut jäykkäkouristuspiikin, mutta rabiesrokotetta varten piti käydä vielä lääkärin pakeilla. Sinne pääsinkin vasta neljän tunnin odotuksen jälkeen. Saisiko sinne odotustilaan edes television? Siinä minulla oli kuitenkin aikaa miettiä, miten ihmeellistä elämä voi olla. Yhdellä hetkellä on kaikki hyvin, ja ihan pieni vaatimaton kömmähdys voi muuttaa kaiken. Muutoin en ole huolissani. Perjantaina aloitettu rokotesarja jatkuu. Lepakko odottaa vielä pakastimessa Ruokaviraston tutkimuksia. Sinne pitäisi toimittaa jokainen kuollut lepakko.