Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Luonnonsuojelualuetta ei saa ”siistiä” pinoamalla maapuuta, kuten on tehty Nokialla Kiimelänkallion pähkinäpensaslehdossa

Kuljussa sijaitsevan Kiimelänkallion itäpuolella on pieni pähkinäpensaslehdon luonnonsuojelualue. Pähkinäpensaan ja muun lehtokasvillisuuden ohella lehdossa kasvaa vanhaa puustoa, jota on runsaasti myös maassa lahoavana maapuuna. Kallion eteläreunaa seurailee lähiasukkaiden käyttämä viehättävä polku, joka sivuaa pähkinälehtoa. Viime syksynä polulla kulkiessa kohtasi outo näky: maapuuta oli kerätty pinoihin. Polttopuuksi se on jo liian lahoa ja pinoajan tarkoitus lienee ollut paikan ”siistiminen”. Polulla kulkemista maapuu ei haitannut. Luonnonsuojelualueen perustamisen yksi kriteeri on alueen luonnontilaisuus. Kohteella tulee olla luontotyypin mukaan eri-ikäistä sekapuustoa, muuta luonteenomaista kasvillisuutta ja lahoavaa puuta. Luonnonsuojelualueella ei saa pinota puuta Luonnonsuojelualueen määräyksissä kerrotaan, mitä alueella saa ja mitä ei saa tehdä. Marjoja ja sieniä voi kerätä, mutta kasveja, kiviä tai puuta ei saa ottaa. Muutoinkaan kohdetta ei saa muuttaa niin, että suojelupäätöksen perusteena todetut luontoarvot mitätöityvät. Tällaiseksi katsotaan esimerkiksi edellä kerrottu maapuun pinoaminen. Yleisölle on ongelma, kun luonnonsuojelualueita ei voi enää tunnistaa maastossa. 2000-luvun puolivälistä alkaen maan hallitukset leikkasivat ympäristöministeriön määrärahoja siinä määrin, että ministeriöillä on ollut vaikeuksia selvitä lakisääteisistä velvoitteistaan. Sen seurauksena YM on esimerkiksi joutunut luopumaan aiemmasta luonnonsuojelualueiden merkitsemisestä maastokyltein. Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä Kansalaisen karttapaikassa ja laadukkaissa nettikartoissa luonnonsuojelualueet näkyvät vihreällä rasterilla rajattuina. Niin näkyy myös Kiimelänkallion pähkinäpensaslehto. Metsätalous muuttaa käsitystämme metsistä Näkemäni lahopuun pinoaminen herättää kysymyksen tekijän motiivista. Maanomistaja asuu muualla, enkä pidä pinoamista hänen taholtaan todennäköisenä. Osaltaan tässä on kysymys siitä, kuinka metsätalouden yksilajista ja tasaikäistä puustoa suosivat hakkuumenetelmät ovat muuttaneet käsitystämme metsistä. Kun nykyään hakkuissa viedään puiden lisäksi hakkuujätekin, menettely muokkaa mielikuvaamme metsien olemuksesta. Siitä kertoo myös tämän tästä esitetty toivomus polkujen ja luontokohteiden ”siistimisestä”. Maapuun poistoa esitetään jo kansallispuistoissakin. Vanha ja lahoava puu kuuluu luontoon siinä kuin elinvoimainenkin. Vielä lahoavanakin puu pitää yllä elämää. Lukuiset puulajeittain elävät käävät ja muut sienet sekä selkärangattomien lajien toukat ja mikrobit hajottavat kovaa puuainesta. Näin puu lahoaa hitaasti sopivaksi maannokseksi uuden kasvun käyttöön. Lahopuun pinoamista voi sanoa karhunpalvelukseksi luonnolle. Metsiin tulee uutta maannosta vain lahoavasta puusta ja karikkeesta. Ilman lahopuun hajoamisprosessia maaperä köyhtyy ja tämä näkyy puuston ja muun kasvillisuuden elinvoimaisuudessa. Luonnonvarakeskus on selvittänyt, että 2000-luvun puolivälissä aloitettu energiapuun kerääminen näkyy jo metsän luontaisen ravinteisuuden köyhtymisenä. Sammalpeitteisinä lahoavat maapuut antavat luonnonmetsälle levollisen tunnelman. Esi-isillemme ja -äideillemme luonnonmetsä oli koti, turva, elämän antaja ja sielunmaisema. Pidän luonnonmetsien häviämistä vakavana kulttuurisena menetyksenä. Tarvitsemme luonnontilaisina kasvaneita metsiä luonnon ravinnekierron tärkeyden ymmärtämiseen ja metsäsuhteen ylläpitämiseen.