Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Nops kohtaa TamUn Pyynikillä -taistelu käydään sarjanoususta: ”Pisteet ovat äärimmäisen arvokkaita”

NoPS kohtaa tänään lauantaina Pyynikillä Tampere Unitedin. Nopsin päävalmentaja Markus Halme pitää ottelua tärkeänä. – Yksinkertaisen sarjan myötä pisteet ovat äärimmäisen arvokkaita joukkueille. Kuusi parasta pääsee ylempään loppusarjaan taistelemaan sarjanoususta ja viivan alle jääneet pelaavat alemman loppusarjan, josta löytyy seuraavan kauden nelosta pelaavat joukkueet, Halme sanoo. – Liekö monikaan ennen kauden alkua povannut Loisketta ylempään loppusarjaan, puhumattakaan sarjakärjestä. Janne Malmi on kuitenkin saanut luotsattua oranssipaitojen pelin uomiinsa. Varsinkin hyökkäyspeli on ollut tehokasta. Loiske onkin sarjassa eniten maaleja tehnyt joukkue. Seuraan siirtynyt, ehkäpä paremmin futsalista tunnettu, Tero Intala on osoittautunut hyväksi vahvistukseksi. Ennakko-odotuksissa hyvin vahvana joukkueena kauteen lähtenyt Ilves-Kissat on esittänyt vakuuttavia otteita. Viidestä ottelusta on kerättynä 13 pistettä, ja vain NoPS on pystynyt vastaamaan tähän tahtiin. Sarjassa neljäntenä oleva Pallo-Sepot on tähän mennessä on aiheuttanut NoPSille ainoat pistemenetykset tasapeleissä. Pallo-Seppojen pelaaja Jarno Mattila on lopettamishuhuista huolimatta palannut pelikentille. Summaus sarjataulukkoon Markus Halme summaa silmäyksen sarjataulukkoon seuraavasti: ”Kotiavauksessaan Tampere Unitedin voittanut TPV/2 löytyy hyvän alkukauden pelanneena viidenneltä sijalta. Niukasti viivan alapuolelta löytyy taannoin hienon ottelutapahtuman, jota Mansen derbynäkin mainostettiin, järjestänyt TP-T. Sarjanousija Tervakosken Pato on myös kuudessa pisteessä. Vain pisteen vähemmän kerännyt on myös ottelunsa striimaava ACE, joka viime viikolla rikkoi oman yleisöennätyksensä pelissä Tampere Unitedia vastaan. Hieman yllättäen TamU löytyy vasta 10. sijalta viiden ottelun jälkeen. TKT on neljässä pisteessä ja tällä hetkellä sarjan viimeisenä on FJK, joka on kerännyt alkukauden otteluistaan yhden pisteen.” Lauantain otteluun molemmat joukkueet lähtevät hakemaan kolmea pistettä. NoPS hakee jatkoa vahvalle alulle ja siirtymistä sarjan piikkipaikalle. TamU taas kamppailee tosissaan paikasta ylempään loppusarjaaan. Ennen kauden alkua seurojen välillä on nähty pelaajaliikennettä Viime kaudella NoPS-paidassa pelanneet Jani Rantala ja Erick Bullock siirtyivät Tampereelle. NoPS-organisaatioon on puolestaan täksi kaudeksi TamU:sta siirtynyt Sami Ekmark . Toki erittäin monella muullakin NoPS-pelaajalla on historiaa TamU:n suuntaan. – Ottelu tulee takuuvarmasti herättämään suuria tunteita monissa ihmisissä, Halme sanoo. Edit 26.7.2020 klo 16.10: Korjattu päävalmentajan nimi.