Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Oona ja Riikka jäivät ilman kesätöitä, mutta nyt heistä saa oivia oppaita suppailuretkelle tai lastenvahteja uimarannalle

Kun 16-vuotias Oona Vainio ja pian yhtä vanha Riikka Varheenmaa eivät saaneet kesätöitä, Joonas Koskinen antoi heille vinkin. – Haimme töitä Joonaksen SUP-lautavuokraamosta, mutta kun ei saatu paikkaa, Joonas ehdotti, että mitä jos ruvettaisiin 4H-yrittäjiksi, tytöt kertovat. 4H-yrittäjänä 13–28-vuotias nuori voi tehdä pienimuotoista yrittäjätoimintaa yritysohjaajan avulla. Joonas Koskinen on heille tuttu jo monen vuoden ajalta, koska he harrastavat crossfitiä hänen salillaan. – Joonakselta tuli heti paljon ideoita, mitä voitaisiin tehdä. Hän on myös meidän yritysohjaaja, Oona Vainio sanoo. Joonas Koskinen onkin tällä hetkellä nuorten yrittäjien suurin asiakas. Tytöt kertovat olevansa 4H-yrittäjiksi helpossa asemassa, koska kaikkia asiakkaita ei tarvitse haalia itse, vaan Koskisella on antaa heille monenlaisia työtehtäviä Varasto-SUP-lautavuorkaamoissa tai Kuntotehdas Punaisessa Ovessa. – Tähän mennessä on tehty vuoroja SUP-lautavuokraamoissa ja maalattu kontteja. Me ollaan niitä, jotka lähtee nopealla varoitusajalla tekemään mitä vain, tytöt kertovat. – On myös puhuttu, että voitaisiin vetää Joonaksen salilla junnutreenejä, Vainio sanoo. Suunnitteilla on myös puskajumppia. – Ajateltiin, että voitaisiin vetää treenihetkiä tässä rannan lähellä, Vainio sanoo. – Esimerkiksi jos löytyy hyvä mäki, siinä voi tehdä mäkivetoja. Jotain HIIT-treenin tapaista, Varheenmaa sanoo. Lastenhoitoa ja suppailuseuraa Kennonnokan uimaranta on yksi paikka, missä tytöt tekevät töitä kesän aikana. – Osa palveluista on vielä suunnitelmien tasolla, mutta ajattelimme myydä itse värjättyjä rantapaitoja ja vesipulloja, kun saadaan jääkaappi, he sanovat. Tytöt ovat jo kyselleet niin rannalla kuin somessa, olisiko tarvetta myös lasten leikityspalveluille. He kysyivät ja saivat mainoksensa myös Nokian Mammat -Facebook-ryhmään. – Meiltä voi etukäteen kysyä, voisimmeko tulla rannalle leikittämään lapsia. Yksi äiti sanoikin, että voisi mennä itse suppailemaan sillä aikaa, kun me uimme lasten kanssa. Tai sitten voidaan lähteä suppailuoppaiksi järvelle, he sanovat. Lastenhoito ja junnutreenit tuntuvat erityisen omilta hommilta. – Kun on kolme pikkuveljeä ja serkkujakin, on aika paljon kokemusta pienten kanssa touhuamisesta, Oona Vainio sanoo. Tytöt eivät tiedä aina kovin paljon etukäteen itsekään, missä minäkin päivänä ovat. Uimarannaltakaan heitä ei joka päivä löydä. – Kannattaa laittaa viestiä etukäteen. Meillä on oma sähköposti tai Oonalle voi laittaa viestiä Facebookissa, he sanovat. Kokemusta tulevaa varten 4H-yrittäjyys ei ollut Oona Vainiolle ja Riikka Varhenmaalle ensisijainen vaihtoehto, mutta kesätöiden saaminen osoittautui hankalaksi. – Tein 11 hakemusta, enkä päässyt. Se oli tosi harmi, Vainio sanoo. Ilman kesätyöpaikkaa jäi moni muukin Nokialla. – Enemmän tunnen niitä, jotka jäivät ilman kesätyöpaikkaa kuin niitä, jotka pääsivät töihin, Vainio sanoo. Viime kesänä Varheenmaa oli töissä kaksi viikkoa palvelutalolla ja Vainiokin on ollut aiemmin apuna isoäidin ulkoilussa. Heitä harmittaa, kuinka työkokemuksen puute tuntuu estävän kesätyöpaikan saamisen. – On meillä tehtynä kolme tet-harjoitteluakin ihan oikeissa työpaikoissa, he sanovat. Minkä vuoksi peruskoulunsa juuri päättäneet eivät sitten halua viettää koko kesää itse rannalla loikoillen? – Saa sisältöä kesälomaan ja on tämä kivaakin. Ei kaikille makseta siitä, että viettää aikaa rannalla. Tärkeää on saada nyt kokemusta, että pääsisi myöhemmin tekemään töitä, tytöt sanovat. Kesä on vielä alkupuolella ja yrityksen toiminta kehittyy koko kesän ajan. Tarkkoja suunnitelmia ei ole, mutta kenties opintojen alkuun asti töitä tehdään. Riikka Varheenmaa aloittaa syksyllä lukion ja Oona Vainio kaksoistutkinnon, jossa hän saa lukiopapereiden lisäksi tutkinnon logistiikka-alalta. – Tredulla alkaa etäopintojakso jo ensi viikolla, joten se vaikuttaa siihen, kuinka paljon pystyn tekemään töitä. Onhan se vähän, että anteeksi mitä, eikö kesän pitäisi olla lomailua ja kesätöitä varten, Vainio sanoo.