Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Koulujen uudet rutiinit tekevät opetussuunnitelman ideoista totta

Selvitimme nokialaisista peruskouluista (kiitos rehtorit), millaisia ovat arjen uudet rutiinit jopa satojen oppilaiden kouluissa. Miten käytännössä hygieniasta ja turvaväleistä huolehditaan ruokailujen tai välituntien aikana? Miten opetus järjestetään ahtaissa ja tarkoin mitoitetuissa sisätiloissa? Käytännössä kaikissa kouluissa opetusta pyritään nyt järjestämään luokkien sijaan ulkona. Oppitunnin mukaan käydään joko historiallisella paikalla, maalataan maisema tai luetellaan englanniksi puulajeja. Nerokasta! Lisäksi ryhmiä jaetaan pienempiin ryhmiin, piha-alueita lohkotaan. Käytännöllistä! Näinhän opetuksen olisi pitänyt hoitua jo ennen korona-aikaa. Uusi, eli ei niin uusi, opetussuunnitelma sisältää idean luovasta opiskelusta, jossa tila ei rajoita oppimista eikä opettamista. Historian tunnin voi viedä ulos, kieliä harjoitella pihalla tai metsäpolulla, äidinkielen tunnilla voi tutustua ympäristöön vaikka Seitsemän veljeksen silmin. Taustalla on opiskelun monipuolistaminen. Sitä on ollut myös etäoppiminen parhaimmillaan. Yläkoululaiset ovat tehneet kotitaloustuntien tehtävinä kotitöitä, ja olleet samalla isoksi avuksi arjessa. Alakoululaiset ovat tutustuneet oman pihansa kasveihin, ja helpottaneet samalla aikuisten työntekemistä kotona. Pakko on toisinaan hyvä kannustin. Kuin huomaamatta olemme ottaneet digiloikan, oppineet etäelämän rytmin ja nyt sopeudumme uuteen arkeen koulussa. Hyvin tässä kuulkaa käy.