Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Vähän toisenlainen tietokirja Tapio Rautavaarasta – Arvi Lindkin liikuttui ja joutui nieleskelemään kyyneleitään televisiolähetyksessä

Meillä jokaisella suomalaisella taitaa olla muistoja Tapio Rautavaarasta. Minä tutustuin hänen Siniseen uneensa lastentarhassa. Olin esittänyt vanhempainjuhlassa Nukkumattia ja sipsuttanut sinisissä unisissa tossuissa. Sitä oli harjoiteltu niin pitkään, etten varmaan koskaan unohda sen sanoja. Muistan Rautavaaran traagisen onnettomuuden ja kuoleman vuodelta 1979 varsin elävästi, vaikka olin vasta 8-vuotias. Mestari oli liukastunut uimahallissa ja lyönyt päänsä. Häntä ei kuitenkaan otettu sairaalaan, vaan haava vain tikattiin ja hänet lähetettiin kotiin. Rautavaara kuoli seuraavana yönä. Tapaus oli minulle erityisen järkyttävä siksi, että en osannut vielä uida. Koulun uimahallikäynnit olivat ikäviä, ja laulajamestarin kohtalon vuoksi niistä tuli myös pelottavia. Kylmät kaakelilattiat muuttuivat entistä pelottavammiksi. Ehkä minäkin liukastuisin? Edellinen on vain yksi muisto Tapio Rautavaarasta, joka olisi periaatteessa voinut päätyä tuoreeseen tietokirjaan Tapsa – koko kansan reissumies . Helppolukuinen tietokirja Tietokirja on tehty poikkeuksellisella otteella, ja se tekee siitä hyvin lähestyttävän, helppolukuisen ja lämpimän. Se piirtää Rautavaarasta todellakin kuvan koko kansan reissumiehenä. Kirja perustuu suomalaisten omiin muistoihin. Tarinoita kirjassa on yli 300. Lukijaa lämmittää myös se, että tarinat on hyvin editoitu: ne ovat kielellisesti sujuvia ja turhat rönsyt on poistettu. Mitään alleviivaamatta kirja on samalla hienovaraista ajankuvausta. Tarinoiden kautta pääsee kurkistamaan myös kertojien omiin elämiin. Yksi koskettavimmista muistoista kuuluu entiselle uutistenlukijalle Arvi Lindille. – Olin työvuorossa Yleisradion television uutistoimituksessa keskiviikkona 26.9.1979, kun meille tuli tieto Rautavaaran kuolemasta. Kirjoitin suru-uutisesta sähkeen ja luin sen lähetyksessä. Sähkeen jatkeeksi näytimme videovälähdyksen, jossa Tapsa lauloi Kulkuria ja joutsenta. Se oli ainoita kertoja, kun olen uutisia lukiessani liikuttunut. Nieleskelin kyyneleitä ja kokosin itseni, Arvi Lind muistelee. ”Karhumainen, mutta ystävällinen katse” Tietokirjan toinen toimittaja, tamperelainen Hannu Ignatius , sai idean teokseen vuosi sitten. Rautavaaran kuolemasta oli silloin 40 vuotta. – Ajattelin, että olisi kiva tietää, miten muut ovat kokeneet näin merkittävän henkilön, Ignatius sanoo. Hän itse tapasi Tapio Rautavaaran 15-vuotiaana teininä Kiteellä, jossa laulaja oli esiintymässä paikallisen osuuskaupan sisustajapäivillä. – Kun menin laulajan nimikirjoitusta pyytämään, niin hieman karhumainen mutta ystävällinen katse vilkaisi minua tuuheiden kulmakarvojen alta. Jännitin tilannetta, ei epäilystäkään, Ignatius kirjoittaa esipuheessaan. Laulajalegenda huomasi jännityksen ja kertoi sitä helpottaakseen tarinan. Hän oli ollut esiintymässä jyväskyläisessä tavaratalossa, kun tyttö oli tullut pyytämään kuutta nimikirjoitusta. Rautavaara oli kysynyt, että vietkö nimmarin myös äidillesi. Tyttö oli kertonut, että nimmareita vaihdellaan koulun välitunneilla. – Neljällä Rautavaaralla saa yhden Tauno Palon, oli tyttö tokaissut. Tapio Rautavaara kuoli vain kolme viikkoa tuon kohtaamisen jälkeen. Aineistoa ympäri Suomen Vanhan tanssi- ja iskelmämusiikin parissa varttunut Ignatius sanoo nyt, ettei tule koskaan unohtamaan yhtä elämänsä karismaattisinta artistitapaamista. Tuo tapaaminen ja tuo tarina ovat osaltaan tietokirjan syntymisen taustalla. Kirjan aineiston hankkiminen on oma tarina sinänsä. Ignatius liittyi 130 Facebookin puskaradio- tai kaupunkiryhmään ja pyysi tarinoita sekä kuvia Rautavaaran tavanneilta ihmisiltä. Ja niitähän tuli, ympäri Suomen. Pieni osa tarinoista syntyi haastatteluista, jotka Ignatius ja kirjan toinen toimittaja Tomi Lindblom tekivät koronan vuoksi puhelimitse. – Yli 90-vuotias Ossi Runne, Vesku Loiri ja Juha Mieto säväyttivät tavallisuudellaan, Ignatius muistelee puhelinhaastatteluja. Tarinoita myös Nokialta Toki kirjassa on myös muistoja nokialaisilta, sillä Rautavaara poikkesi Nokialla usein, vaikkei täällä syntymänsä jälkeen pitkään varttunutkaan. Simo Kaivolan isä ja Tapio Rautavaara olivat saman kylän poikia. Toveruus säilyi, ja Rautavaara vieraili Kaivoloilla usein. Kerran hän sattui olemaan liikkeellä keskellä yötä. – Pian kuului uusi koputus ja syttyi myös taskulamppu, jolla koputtaja valaisi kasvonsa. ”Täällä kulkuri, saiskos talosta kahvia?” Tunsin tietysti Tapsan hahmon ja vastasin, että kipaisen avaamaan oven. Vaimo tuli yläkerrasta ja alkoi loihtia aamupalaa. Keittiön pöydän ääressä Tapsa kertoi, että oli tulossa Pohjanmaalta keikkamatkalta. Väsy oli kuitenkin iskenyt silmiin, ja hän oli muistanut meidän tutun talomme, josta arveli melko varmaan saavansa kahvit, Kaivola kertoo. Alun perin Ignatius toivoi kirjaan tarinoita ihmisiltä, jotka ovat kohdanneet Rautavaaran henkilökohtaisesti. Kirjassa tullaan kuitenkin aivan nykypäivään asti. – Laulan pojalleni joka ilta Sinisen unen , ja se on hänestä sekä ihaninta että hassuinta mitä hän tietää. Kun vauva oli kolmen kuukauden ikäinen, hän piti erityisesti Hummani hei -laulusta, Sari Tulkki kertoo kirjassa puolivuotiaasta Aksel-pojastaan. Nämä kaikki tarinat kertovat siitä, että laulaja, keihäänheiton olympiavoittaja, jousiampuja ja elokuvanäyttelijä Tapio Rautavaara elää suomalaisten sydämissä edelleenkin.