Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Jokainen oppija on arvokas, vaikka samalla luokka-asteella ero voi olla jopa 5 kouluvuotta

Nokian perusopetuksen opettajien lukuvuosi alkoi tänä syksynä opetuksen kehittäjä Pekka Peuran luennolla. Luento oli monella tavalla pysäyttävä ja ajatuksia herättävä. Osaamistaso perusopetuksen päättävien oppilaiden osalta on tutkimusten mukaan parhaan 5 prosentin ja heikoimman 5 prosentin välillä seitsemän vuotta. Kokemukseen perustuvan tiedon mukaan koulunsa aloittavienkin osalta ero on jopa 4,5–5 kouluvuotta, vaikka he ovat iältäänkin vasta 7-vuotiaita. Mikäli opettaja ei tunne ryhmänsä alkutasoa vaan suunnittelee opetusta olettaen oppilaiden osaamisen, vain noin 20 prosenttia oppilaista oppii hyvin ja 80 prosenttia ei. Tämä paljastaa opettajan haastavan tehtävän saada oppimista tapahtumaan tasapuolisesti heterogeenisessä ryhmässä. Oppilaan itsetunnon rakentumisessa on tärkeää, että hän kokee olevansa kykenevä oppimaan ja edistymään. Tähän liittyy myös opetuksen arviointi, jota tehdään opetussuunnitelman tavoitteisiin nähden. Kun lähtötaso on oppilailla hyvin erilainen, on vaikea sanoa, keneen oppilaaseen nähden ops:n tavoitteet ovat realistiset tietylle arvosanalle. Niin sanotuilla ”keskitasonkin osaajilla” erot voivat olla suuret. Oppilaiden arviointia tehtäessä on tarpeen myös tehdä tiettäväksi oppilaalle itselleen, että arviointi perustuu tietyn tavoitteen tai asian oppimisen arviointiin, ei kaikkeen opittavaan, eikä oppilaaseen ihmisenä. Monen itsetunnolle se, että saa arvosanaksi kuutosen on kova kolaus, vaikka tuo arvosana saattaa olla hänelle hyvä suoritus hänen lähtötasoonsa ja kapasiteettinsa nähden. Oppilaalle ei saa tulla se olo, että hän on kuutosen arvoinen ihminen. Arvioinnin tulisi olla reaaliaikaista ja paljon muutakin kuin kokeissa tapahtuvaa arviointia. Tämän toteuttaminen on haastavaa etenkin ylemmillä luokilla, joissa opettajan oppilastuntemus ei voi kehittyä niin hyväksi kuin alakoulussa, missä luokanopettajalla on mahdollisuus tutustua lapsiin pidemmällä aikavälillä, useassa eri oppiaineessa. Yläkoulussa ja lukiossa samalla opettajalla voi olla satoja oppilaita, joita he tapaavat vain tunnin tai pari viikossa osan lukuvuotta. Jokainen opettaja haluaa tehdä parhaansa. Toivon opettajien luottavan itseensä, vaikka realiteetit ovat hyvin haastavat niin yksilöiden kuin opetussuunnitelmankin näkökulmasta. On hyvä muistaa, että absoluuttista totuutta ei arvioinnissa ole. _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ Kirjoittaja on nokialainen paluumuuttaja ja Nokian kaupungin sivistysjohtaja.