Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Järki ja ajatus mukaan joulunviettoon – elävä tuli on yksi suurimmista joulunajan onnettomuusriskeistä

Vuosittain joka joulu kotiin jossain päin Suomea pelastuslaitos lähtee liikkeelle tulipalon sammutustehtävälle. Kynttilät ja tuikut muodostavat yhden suurimmista joulunajan paloturvallisuusriskeistä suomalaisissa kodeissa. Aluepalomestari Mika Huuskola muistuttaa joulunviettäjiä huomioimaan riskit elävän tulen käsittelyssä. – Turvallisen joulunvietto kannattaa aloittaa kotona palovaroittimien puhdistuksella ja pattereiden vaihdolla. Elävän tulen kanssa pitää huomioida tulen sijoittaminen ja lähiympäristö. Esimerkiksi tuikkukynttilöillä välillä pitää olla vähintään viiden sentin tyhjä tila. Toisissaan kiinni olevat useat tuikut muodostavat nestepalovaaran, Huuskola sanoo. Huuskolan mukaan markkinoilla on myös olemassa niin sanottuja fondue-kynttilöitä, joiden lämpöarvo on tuikkuja suurempi, mikä pitää huomioida niitä poltettaessa. Mökeille joulun viettoon lähteviä Huuskola haluaa muistuttaa tulenteosta. – Kylmä hormi pitää ensin esilämmittää joko pienillä tulilla tai vaikkapa lämpöilmapuhaltimella. Kun hormi ei kylmänä vedä, työntää se mökkiin sisälle savun, jonka mukana on aina häkää, Huuskola toteaa. Nykyisin älypuhelimiin saatavat hätäkeskussovellukset saavat Huuskolalta varauksettoman vastaanoton. Hätäkeskukseen soitettaessa sovellus ilmoittaa soittajan koordinaatit, jolloin pelastuslaitos löytää heti perille. Sovelluksesta on nähtävillä myös viranomais- ja vaaratiedotteet sekä tärkeitä puhelinnumeroita. Elävän tulen lisäksi rikkinäiset kodinsähkölaitteet sekä jatkojohtoviritelmät ovat kodin onnettomuusriskitekijöitä. – Jos ei ole sähköalan ammattilainen, ei kannata tehdä alkaa korjaamaan sähkövikoja. Jo pelkästään kelalla oleva sähköjohto, josta jaetaan virtaa sähkölaitteisiin, muodostaa kuumentuessaan tulipaloriskin. Myös kännyköiden ja älylaitteiden laturit pitää ottaa pois seinästä, kun niillä ei ladata laitteita, Huuskola sanoo.