Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Maailman paras äänisignaali on se luonnollisin - Mika "Verde" Rintala todistaa, että musiikissa luovan tekemisen vapaus on suurinta rikkautta.

Aluksi on syytä kertoa, että Mika Rintala on kotoisin Luvialta. Merenrannalla vietetty lapsuus on antanut hänelle etuoikeuden kuunnella aaltojen kohinaa jo kauan ennen kuin hänet pestattiin audiosuunnittelijaksi Nokialle. Siis siihen puhelinfirmaan. Sen jälkeen hän muutti asumaan Lehmuskadulle taloon, jonka ympärillä oli samanniminen kaupunki. On toki edelleen, mutta puhelinyhteys entiseen työpaikkaan katkesi jo kauan sitten. Porilaisten kulttuurivaikuttajien kuunsumuinen läsnäolo on kuulunut Rintalan myöhemmissäkin vaiheissa, mutta kun Circle-yhtyeestäkin tunnettu Jussi Lehtisalo omi kaverusten yhteisprojekti Ektroverdestä alkuosan, Rintala piti loput. Verde on Rintalalle paitsi taiteilijanimi, myös nykyinen työ, yritys nimeltä Verdeaudio Oy. Kyseessä on elektroniikkainsinööri Rintalan oma yritys, jossa hän rakentelee uniikkeja äänivekottimia, joiden soundi ja ominaisuudet edustavat alansa huippua. – Idea on se, että keksimieni ääntä tuottavien laitteiden äänisignaali on viimeisen päälle, mutta niiden rakentamisessa käytetään komponentteja sillä tavalla, mihin niitä ei ole suunniteltu, Rintala selventää. Verdeaudion asiakkaita ovat studiot, jotka haluavat äänitysketjuunsa jotain omaperäistä. Putkimikrofoneja, putkimikkietuasteita tai vaikkapa optisia putkikompressoreita. Muusikoille Rintala on puolestaan askarrellut erikoisia syntetisaattorimoduleita, joissa yhdistellään puolijohteita ja putkia. Massatuotantoa Rintala ei harrasta, vaan kaikki ovat tilaustöitä. – Tilaaja voi vaikuttaa siihen mitä haluaa, mutta joskus niihin voi tulla vähän ylimääräistä yllätystäkin, Rintala hymähtää ja kertoo esimerkin lähimenneisyydestä. – Tein yhteen porilaisstudioon masterointityökalun, passiiviekvalisaattorin, jonka kiertokytkimessä oli lopulta enemmän steppejä mitä leikkaamiseen tai buustaamiseen tarvittiin. Ominaisuus tuli siihen vähän kuin vahingossa, mutta tilaaja oli siitä enemmän kuin mielissään. Viime kesänä Rintala kehitteli jänniteohjatun putkioskillaattorin, jonka ohjeet hän jakoi netissä omalla signeerauksellaan. Ilmaiseksi. – Sen pystyy jokainen harrastaja tekemään ihan peruskomponenteilla, ja hienoa, jos joku innostuu sellaisen tekemään, Rintala toivoo, vaikka hän tietää, että tänä päivänä itse tekeminen on monessa muussakin asiassa vähän unohduksissa. – Ihmisethän ostavat valmiita laitteita. Erityisen voimakkaasti Rintala kritisoi digitaalitekniikkaa, jonka murjoma äänisignaali on hänen mielestään suorastaan kauhea. Nykyajan ihmiset eivät kuitenkaan välitä siitä, sillä he ovat tottuneet striimaukseen. – Niitä, jotka ymmärtävät luonnollisen soundin päälle, on hyvin vähän, Rintala harmittelee. Sellaisiakin toki on, jotka kaiken lisäksi tekevät valtavirrasta poikkeavaa musiikkia. Kuten Rintala itse. Kaikki hänen Verde -projektinsa tuotokset ovat sanalla sanottuna hämmentäviä. Esimerkiksi viime keväänä julkaistun 2πr -levyn saamat arvostelut ovat olleet huikeita, samoin kuin kolme vuotta sitten julkaistun Otto -albuminkin. Viimeksi mainittu on soitettu ja äänitetty Henrik Otto Donnerin kanssa tämän huvilalla. Kaksipiiär sai Soundi-lehden arviossa 4 tähteä, Otto täydet viisi. Siitä huolimatta niistä ei ole tullut myyntimenestyksiä. Itse asiassa kumpaakaan levyä ei ole myyty yhtä ainutta kappaletta. Kaupallinen itsemurha on kuitenkin harkittu teko. Rintala analysoi maailmaa jossa elämme niin painokkaasti, että kaikki suorittava ja pakonomainen musiikin tekeminen alkaa tuntua rikokselta ihmiskuntaa vastaan. Verden äänitteet ovat nimittäin musiikin juhlaa, täyttä improvisaatiota, jossa mitään ei sovita, ei sävelletä, soviteta tai harjoitella etukäteen. Kaiken lisäksi jokainen muusikko soittaa niitä soittimia, mitä on sattunut ottamaan mukaansa sessioihin. Sama toistuu myös keikoilla. Juuri tällaisista asioista Rintalan taiteilijaminä saa innoituksensa, vaikka naurahtaakin, ettei hänen tavassaan tehdä ole mitään järkeä. Keikkojakin saa soittaa tyhjille saleille. Mutta taide on tässäkin elämää suurempi asia. Jouni Jorosen kanssa tehty 2πr oli vasta alkusoittoa sille, mitä tuleman pitää. Piakkoin julkaistava uusi hengentuote on soitettu ja äänitetty pääosin Rintalan purjeveneessä Pohjanlahden aalloilla. Välillä kalusto on nostettu johonkin saareen, hieman erilaiseen äänitysympäristöön, ja sitten palattu taas Verden väriseen scyllaan. Tällä metodilla materiaalia tallentui kaiken kaikkiaan 19 tuntia, josta Rintala miksaa 10-tuntisen teoksen. Valmis tuote tarjotaan yleisölle muistitikuilla, jotka upotetaan merestä poimitusta ajopuusta sahattuihin puukiekkoihin. Äänitteen lisäksi Rintalalta on tulossa myös kirja, jossa hän avaa "sitä, mistä tässä kaikessa on kyse". Siinä ohessa hän keksii lisää laitteita, soittaa "kaikkia mahdollisia soittimia, joista lähtee ääntä", ja rakentaa joka vuosi vähintään yhden soittimen lisää jatkaakseen taisteluaan digitaalimyllyjä vastaan. Luonnollisen äänen puolesta. "Niitä, jotka ymmärtävät luonnollisen soundin päälle, on hyvin vähän."