Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

BC Nokia kaatui Vilppaan hyökkäyspään levypallopelaamiseen – ”15 levypalloa Vilppaalle on jo liikaa”

Kuusi viikkoa sitten Salon Vilpas voitti Nokialla reilusti BC Nokian. Lauantaina Näädät taisteli aina viime sekunneille voitosta, mutta Vilpas käänsi lopulta ottelun voittoisasti pistein 77–74 (19–22, 18–18, 21–19, 19–15). – Tiesimme etukäteen, että ottelusta tulee fyysinen, sillä molemmat pelaavat aggressiivista peliä. Onnittelut Villelle. Vilpas ansaitsi voittonsa. Ensimmäisellä puoliajalla kuusi menetystä oli liikaa, vaikka tiesimme Vilppaan kovasta prässipelistä, toteaa päävalmentaja Greg Gibson . Alku oli tasainen Reilu puoli tuntia pelissä oli tiukkaa ja tasaista. Erot joukkueiden välillä olivat 2–4 pistettä. Kun ottelukello näytti 37 minuuttia, oli taululla tilanne 70–63. Mutta viimeisellä minuutilla alkoi tapahtua. Näädät nousi Demarcus Hollandin onnistuneella kolmosella tasoihin lukemiin 72–72, kun peliä oli jäljellä 30 sekuntia. Muutama sekunti pois kellosta, ja DJ Laster vei onnistuneella kolmosellaan kotijoukkueen johtoon. Kellossa aikaa jäljellä 23 sekuntia, ja Stacy Davis kavensi kakkosen heitollaan tilanteeksi 75–74. Vilpaan hyökkäyksestä joukkue sai kaksi vapaaheittoa, ja Christopher Flemmins upotti molemmat (77–74). Näädät sai vielä yhden hyökkäyksen ja siinä pelattiin pallo kapteeni Daniel Dolencille . Mies lähti heittämään kolmosta. Harmikseen se osui rautoihin ja siitä kentälle. Peli oli ohi. – Mielestäni emme hävinneet ottelua lopussa. Toisella puoliajalla kotijoukkueen vahva hyökkäyspään levypallojen onnistuminen tuotti useasti pisteitä heille. 15 hyökkäyspään levypalloa Vilppaalle on jo liikaa. Meidän puolustuspelaaminen ei ollut parasta mahdollista. Hyökkäyspäässä onnistuttiin paremmin. ”Liikaa menetyksiä” Näätien ykkösmies oli Stacy Davis (20/4). Toinen yli 10 pisteen päässyt oli Demarcus Holland (11/4/2s). Muu porukka jäikin sitten alle 10 pisteen. – Aika vähämaalinen ottelu. Ekalla puoliajalla saatiin Vilpas pidettyä 37 pisteessä. Toiselle puoliajalle piti nostaa tempoa, mutta se ei ihan onnistunut. Meille tuli liikaa menetyksiä ja hävisimme omassa päässä levypalloissa. Kaveri pisti niistä palloa sisään. Minulla meni aika lailla pallo ohi Vilppaan korin, kertoo Niko Mattila (9/3/3s). Näätien ottelut jatkuvat jo tiistaina Kotkassa, jossa pelataan Suomen cupin ottelua. Seuraava sarjaottelu Näädillä on perjantaina, kun palloiluhallille saapuu sarjakärki Seaguls.