Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

NoU:lle niukka tappio Espoossa

RINGETTE Kiekko-Espoo jatkaa ainoana tappiottomana joukkueena SM-sarjassa, kun kärkijoukkueista myös NoU joutui taipumaan Tapiolan hallissa maalein 6-5 (1-1, 2-2, 1-1, 2-1). – Tasainen peli, jossa meillä oli pelin hallinta ja johtoasema suurimman osan pelistä. Hyvää työntekoa ei tällä kertaa palkittu ja voitto lipsahti käsistä, harmittelee NoU:n valmentaja Jonna Satama. NoU:n puolustus ja karvauspeli toimi jopa kauden parhaalla tasolla. Kärkiottelussa se ei tällä kertaa riittänyt edes tasapelipisteeseen, kun kotijoukkue tuli erien loppuhetkillä tasoihin ja lopussa ohi. – Kauden kahdesta tappio-pelistä esitys oli paljon parempi kuin Lapinlahdella ja antoi paljon uskoa omaan tekemiseen. NoU:n Elina Raesola aloitti maalinteon jo puolen minuutin kohdalla. Toisen erän Roosa Salosen ja Kati Koskelinin maaleilla NoU johti 3-1, kunnes kotijoukkue iski kahdesti viimeisellä minuutilla ennen erätaukoa. Myös toisella puoliskolla Espoo oli takaa-ajajana NoU:n Roosa Salosen ja Jenni Linnamäen maalien jälkeen. Espoo iski voittomaalin viimeisellä minuutilla. NoU:lla oli vielä loppusekunneilla hyviä tekopaikkoja ilman maalivahtia pelaten, mutta ei osunut. Sarja jatkuu NoU:n osalta ensi lauantaina, kun Ilves saapuu ensimmäiseen Pirkanmaan paikallispeliin Nokian jäähalliin. Ottelu alkaa kello 14.