Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Perunan vuosi

Yksi kesän korkea hetki on nyt koettuna: uudetperunat omasta maasta. Vapaan kasvatuksen saaneet luomuperunat. Puoli tuntia aiemmin maan sylistä nostetut. Keitettyinä reilusti merisuolatussa vedessä. Haarukkapalassa nokare tuoretta meijerivoita. Peruna rytmittää vuodenkiertoani. Lajike on Challenger, haastaja, täynnä tiivistä makua ja lujaa luonnetta. Kun viljelee perunaa tiukoilla savimailla, jotka ovat luontuneet paremmin Alastalon tiilentekoon kuin kasvimaaksi, täytyy olla itsekin vähän haastaja. Vuosi alkaa vappuna. Silloin siemenkaupassa on kevään hekumaa. Toukokuun lopulla pannaan valoisalla verannalla itäneet perunat maahan. Istutuskoneen päällä sisareni kanssa vieretysten tunnistamme toisemme aidoiksi maaemon lapsiksi pudotellessamme mukuloita syöttöputkiin. Peruna-addiktimme juuret ovat osin lapsuudessa. Hurmaavimpia kesämuistojamme on, kun saimme pieninä tytönnappuloina istua painona puisella lanalla, jota isä kiskoi vakoja pitkin auttaakseen perunaa taimettumaan. Nyt vaot mullataan koneella. Eikä montaa päivää, kun punkeat tummanvihreät versotupsut työntyvät maasta. Katsoessani kasvun vimmaa koen syvää onnea. Pian kukkiva perunamaa on kauneinta, mitä on. Syyskuussa saan syntymäpäivälahjaksi kellarillisen perunoita. Istun täyden laarin laidalla, ja sisälläni riemuitsee luolanainen, keräilijä, joka tietää selviävänsä talven yli. Täällä on eletty perunalla 1700-luvulta alkaen. Nyt sitä pidetään eläkeläisruokana ja nippanappa sopivana imeväisille totuttelussa kiinteään ravintoon. Välimaastossa ahmitaan makaronia kutsuen sitä pastaksi, farfalleksi tai tagliatelleksi. Kaiken päälle valtamerten takaa rahdataan ekoihmisen kauhuksi bataatteja, trendikkään oransseja, mutta makeudessaan mitättömiä kuin pakkasen panemat perunat. – Ei mitään itua! Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Rimakauhu, alemmuuskompleksi? Miksi jokin oma, rehti ja alkukantainen ei kelpaa ylpeydenaiheeksi? Osmo Rauhala kirjoitti heinäkuussa Hesarissa, että Suomen pitäisi ruoan tuotannossa profiloitua luomuun. Minä menisin asteen pidemmälle: brändätään Suomi perunamaaksi. Pankinjohtajaystäväni, jo edesmennyt, muisteli laina-asiakastaan, joka halusi oikein suuren omakotitontin. Miksi ihmeessä? Vastaus oli: ”Nähkääs, se on arvaamaton määrä, mitä ämmä syö talvessa perunaa”. Näin on edelleen.