Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Anni Vikström rakensi 40-luvulla miehensä kanssa Taivalkuntaan talon oman metsän puista – Anni asuu taloa vieläkin, mutta hänen elinaikanaan on muuttunut ihan kaikki

Sota-aikana Anni Vikström kaivoi maasta voikukan juuria, pesi ne, kuivatti ja jauhoi hienoksi kahvimyllyllä. Niitä käytettiin kahvin korvikkeena, koska kahvia säännösteltiin. Korvikekahvia Vikström teki myös kuivatuista vadelman varsista. Vikströmin lapsenlapsi Minna Mäkinen kaataa kauniisiin ruusukuppeihin kahvia. Vikströmin elämäntarinaa kuunnellessa tulee väistämättä mieleen, että ennen vanhaan ihmisen on täytynyt osata tehdä valtavasti asioita itse. – On sitä saanut olla kelkkana ja rekenäkin, niin kuin entinen mies sanoi, Vikström naurahtaa. Anni Vikström sanoo, että ”vaatteet, ruoka ja ihan kaikki” on muuttunut hänen elinaikanaan. Vikström syntyi 1925 Pielavedellä 8-lapsiseen perheeseen. Savossa Vikström kävi kansakoulun ja jatkokoulun jälkeen kaksi vuotta karjanhoitokoulua ja vuoden talouskoulua. Vikström hän muutti Nokialle työn perässä parikymppisenä 1940-luvulla. Vikström oli maatilalla taloudenhoitajana, kun hän tutustui tulevaan mieheensä Taunoon, joka taas oli tullut Karjalasta evakkona. Tauno Vikströmillä oli ollut Karjalassa suuri tila. Evakoille hyvitettiin osin Karjalasta luovutettuja tiloja. Vikströmit saivat pienen metsäpalstan ja noin 11 hehtaaria peltoa. "Kaikki on muuttunut. Vaatteet, ruoka ja ihan kaikki.” Nuoripari meni naimisiin ja rakensi ensin navetan ja sitten talon Taivalkunnan kylälle. Navettaa ja taloa on vuosien mittaan uudistettu ja laajennettu, ja samassa talossa Vikström asuu edelleen. Puutavara taloon saatiin omasta metsästä, samoin polttopuut. Pariskunnan apuna taloa oli rakentamassa yksi mies. Anni Vikström naulasi monta naulaa ja teki kaikki maalaustyöt. Rautatavarasta ja varsinkin nauloista oli kova pula. Naulat olivat pyöreitä ja niissä ei ollut kantoja. Talo valmistui vuonna 1950, ja siihen tuli heti vesivessa ja sähköt. Lapsena Vikström sääli äitiään, jolla oli hirveän paljon töitä. Vikström päätti, että omassa perheessä sopiva lapsiluku on kaksi, jotta heidät saadaan hyvin hoidettua ja koulutettua. Vikströmit saivat pojan ja tytön 1950-luvulla. Nyt ilona on lastenlapsia ja lastenlastenlapsiakin. Sotien jälkeen ja vielä 1950-luvullakin asunnoista oli kova puute. Ajan tapaan Vikströmeillä asui talon yläkerrassa vuokralaisia. Muuten elintaso oli 50-luvulla aivan toista kuin lapsena kotipuolessa. Kauppoja alkoi jo olla, ja kaupoista sai ostaa kaikenlaista, kuten kenkiä, vaatteita ja makeisia. Vikströmin lapsuusaikana vaatteiden tekeminen alkoi siitä, että perhe kasvatti pellolla pellavaa. Langat värjättiin kasveilla. Villa saatiin omista lampaista, ja iltaisin puhdetöinä naiset kehräsivät lampaanvillasta lankaa. Siitä kudottiin kankaat, joista ommeltiin käsin tai poljettavalla ompelukoneella vaatteet. Vaatteet pestiin pyykkilaudalla hankaamalla ja huuhdeltiin järvessä, talvella avannossa. Vikström muistelee, kuinka lapsena käsiä paleli pyykkiä huuhtoessa. Taivalkunnassa Vikströmit pitivät muutamaa lehmää, joista saatiin maitoa omaan käyttöön. Pääasiassa he kasvattivat sikoja. Tilalla oli parikymmentä emakkoa. Emakoiden porsaat kasvatettiin tilalla 20-kiloisiksi, ja sitten ne vietiin muille tiloille kasvatettavaksi. 1980-luvun alussa Vikströmit lopettivat sikatuotannon, kun valtio maksoi korvauksen lopettamisesta. Taivalkunnan kyläyhdistyksen puheenjohtaja Olli Sorva on tehnyt jo toisen kyläkirjan taivalkuntalaisista. Ensimmäisessä kirjassa oli pääasiassa kuvia. Nyt julkaistuun toiseen kirjaan Sorva on haastatellut kyläläisiä ja kerännyt omaisilta tarinoita jo edesmenneistä kylän asukkaista. Kirjan nimi on Taivalkunta kyläläisten kertomana . Anni Vikströmin tarinan voi lukea kyläkirjasta.