Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

”Kokoa, Artsi, runosi kirjaksi, ettei sinulle käy niin kuin minulle ja unelmia jää toteuttamatta” – Aarto Uurasjärven esikoisteos syntyi kuolemaa tekevän ystävän sanoista

Joka kevättalvi alan kihelmöidä kun katselen sulavia rinteitä Vain minä tiedän pihani sopivat lapset Paljon kuuntelen mielipiteitä Kukkia, hyötykasveja Keväällä valitut kylvän Toiset nopeasti, toiset vuosien viiveellä itävät Tai jäävät pintaan nousematta... Näin alkaa runo, joka on puettu sanoiksi keväisen auringon innoittamana. Kun Teernijärven siniseen syliin sukeltavat ensisäteet ja hiljaa perässä kiiruhtavat vesinorot kielivät talven antaneen periksi, sulkee Aarto Uurasjärvi kaupunkiasuntonsa ovet ja kiiruhtaa mökilleen. Siellä avautuu multasormia odottava maa ja ilmaan piirretty tie, jota pitkin mielen on kevyt kulkea. – Ihmisellä on hyvä olla erilaisia ympäristöjä, sillä niissä syntyy erilaista luovuutta. Elän kesät käytännössä omavaraisesti perunoita, kurpitsoita, porkkanoita ynnä muuta viljellen ja kukkia kasvattaen, ihastellen kasvien keskinäistä kommunikointia ja vuorovaikutusta. Täällä, kapean soratien päässä avautuvalla keitaalla, syntyy toisenlaisia ajatuksia kuin kerrostalossa kaupungin sykkeessä. Niistäkin Uurasjärvi tunnistaa kyllä itsensä, sillä eihän hän sisimmältään ympäristön mukana muutu, mutta luonnon hiljaisuus ja puutarhan elävyys suorastaan kutsuvat häntä maalaamaan tai kirjoittamaan. Kielemme loputtomat mahdollisuudet Kuvataiteilijana työskentelevä Uurasjärvi on juuri julkaissut ensimmäisen runoteoksensa, joka on saanut nimekseen Kukkavarpaita (BoD, 2019). Se on nimensä mukaisesti kokoelma pohdintoja, joissa ihmiselämän toiveet ja pelot sekoittuvat sanoilla leikittelemisen kautta yhdeksi palaseksi luonnon mystiseen palapeliin. Uurasjärvi ei ole tietoisesti etsinyt teokseensa samaa teemaa noudattelevia runoja, sillä hänen mielestään niin kuva- kuin sanataiteilijankaan ei kannata yrittää tehdä valmiiksi jotain, mikä loppujen lopuksi muodostuu katsojan tai kuulijan mielessä. Hän kuitenkin myöntää, että kansien väliin on syntynyt eettis-filosofisesti yhteneväinen kokonaisuus, johon kootut kirjaimet tekevät kunniaa äidinkielellemme, yhdelle hänen rakastamistaan asioista. Uurasjärvi kertoo olleensa pikkupojasta asti kiinnostunut kirjallisuudesta sekä suomen kielestä ja sen loputtomista mahdollisuuksista. Hänen isoäidillään oli kirjainten ymmärtämisen lahja, ja tämän kainalossa Uurasjärvi sai usein esimerkiksi leikata sanomalehdistä sanoja, joista he sitten yksissätuumin kehittelivät mitä erilaisimpia lauseita ja sanontoja. – Lisäksi koulussa minulla sattui olemaan sellainen äidinkielenopettaja, joka innosti, kannusti ja rohkaisi. Taisin olla 12-vuotias, kun ensimmäisen kerran pokkasin palkinnon kirjoituskilpailusta, Uurasjärvi muistelee. Viimeinen toive Vuosien varrella pöytälaatikkoon on kertynyt liuskatolkulla niin runoja, novelleja kuin proosaakin, kaikki enemmän tai vähemmän ihmiseloa ja luonnon ihmeitä kuvailevia. Osa niistä on päätynyt kilpailuihinkin saakka ja myös tunnustusta on tullut. Runokokoelman koostamiseen hän kuitenkin tarvitsi hieman sitä kuvitteellista potkaisua, jonka antoi hänen nyt jo edesmennyt ystävänsä. – Joulun aikaan hän sanoi minulle, että kyllä sinun Artsi nyt täytyy koota nuo runosi kirjaksi. Ettei sinulle vaan kävisi niin kuin minulle, että jäisi unelmia toteuttamatta. Ja niin kävi, että kesäkuussa Uurasjärvi kirjoitti vielä yhden runon ja sovitti sen viimeiselle sivulle, kuin saatesanoiksi niille toisille, joita hän oli jo vuosituhannen alusta asti järjestykseen hahmotellut. ... Tämän illan lopussa valuin sivuluisuun kun osa ystävistä jarrutteli takatuupparissa Ja toiset vain ilakoivat etumyötäisessä Nämä bileet olivat kuin ihmiselämä Maistelen viimeistä helmeä Tyhjentyvästä viinipullosta on nautittava jumalten pisaroita Siihen on lausuttava nousevan aamun toive ( Lainaukset ovat Aarto Uurasjärven runoista Kasvioppia ja Nouseva aamu.)