Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

BC Nokian Suomen mestarit mukana seniorien MM-koriksessa – Pysyvätkö muut BC Lepin ja OFF Ballersin vauhdissa?

Nokialaisedustus on tasokas, kun sekä miesten että naisten Suomen mestarit BC Lepi ja OFF Ballers ottavat mittaa kansainvälisistä vastustajista MM-kisojen 35-ikäluokassa. Nokian joukkueiden kisaurakka alkaa viikonloppuna. Riihelän koripalloperhe on täysvoimaisesti paikalla, kun Saara Riihelä pusittaa koreja OFF Ballersissa ja Timo Riihelä BC Lepissä. Nokian naisten sarjassa on kuusi joukkuetta, joista OFF Ballers kohtaa alkulohkossa lauantaina Viron ja sunnuntaina Saksan. – Jännittävää nähdä, minkä tasoisia vastustajat ovat. Tuleeko vastaan entisiä kovia ammattilaisia, vaiko vähän helpompia vastustajia, miettii Saara Riihelä turnausaattona. Hymyssä suin, mutta täysillä OFF Ballers ei lähde Espooseen pelkästään hauskanpitoon. Kuntoa on pidetty yllä omilla lenkeillä tai ryhmissä. Pispalan portaillakin on käyty ja kerran viikossa salilla. – Jopa pelikuvioita on koitettu hioa. Niitä ei ole pariin vuoteen peleissä juuri käytetty ja olivat päässeet vähän unohtumaan. Nyt niitä on taas kaiveltu esiin, Saara nauraa. – Hymyssä suin, eikä niin totisella mielellä lähdetään mukaan, mutta totta kai jokaista peliä voittamaan. Jännää on nähdä ensimmäistä kertaa, millainen tapahtuma tämä oikein on. Ja kuinka pysytään pelissä mukana, vai pyöritäänkö pahasti. OFF Ballersin joukkue on lähes sama kuin keväällä Suomen mestaruuden voittanut ryhmä. Mukana on 12 pelaajaa ja huoltajat. Joukkueesta Reetta Ojala on mukana vanhemman ikäluokan eli 40-sarjan Suomen joukkueen riveissä. Riihelän veljekset samoissa väreissä Myös BC Lepi on lähes sama kuin SM-kultaa voittanut ryhmä, jopa entisestään vahvistuneena. Joukkueen koko on 14 pelaajaa. Uusina kasvoina mukana ovat BC Nokiassakin pelannut Jari Pulkkinen ja Kisan kasvatti, Timon isoveli Pasi Riihelä . Pasi Riihelä saavutti urallaan kaksi SM-kultaa, kaksi hopeaa ja kaksi pronssia. Hän pelasi 66 miesten maaottelua. Veljekset pelaavat nyt ensimmäistä kertaa samassa nokialaisjoukkueessa. – Pasi ehti lähteä Kouvolaan ja sitten ulkomaan kierrokselle, ennen kuin kohtasimme samassa joukkueessa Lappeenrannan NMKY:ssä kaudella 2004–2005. – Viimeinen yhteinen peli oli SM-kullan meille ratkaissut finaali. Olisiko nyt sitten yhdessä maailmanmestaruuden vuoro, Timo nauraa. Kuntopuoli hanskassa BC Lepi pelaa kahdeksassa päivässä kuusi peliä. Joukkue pyrkii samanlaiseen juoksupeliin kuin SM-sarjassakin. Se onnistunee laajan materiaalin myötä. Miesten 35-sarjassa on mukana kahdeksan joukkuetta jaettuna kahteen alkulohkoon. BC Lepi kohtaa alkulohkossaan sunnuntaina El Salvadorin, maanantaina Venäjän ja tiistaina Viron A-joukkueen. Onko mukaan kerätty maan ikäluokan paras maajoukkue, vaiko onko mukaan lähtenyt vain joku ikämiesryhmä? – Uskoisin, että kohtuullinen koristausta on kaikilla, jotka näihin karkeloihin lähtevät mukaan, joten luvassa on kovatasoisia pelejä. Ja tiettyjä vastustajia vastaan varmasti myös fyysistä peliä, missä kovaa kontaktia otetaan ja annetaan. Lepin pelaajat ovat hoitaneet kuntopuolta sekä omatoimisesti että yhdessä. Palloiluhallilla on käyty kerran viikossa. – Töiden ja perhe-elämän takia tapahtumamäärät kannattaa pitää senioritasolla järkevissä mitoissa. – Koripallo on silti edelleen yhtä mukavaa yhdessä tekemistä kivassa porukassa. Otetaan pelit ja harkat tosissaan, mutta pidetään silti hauskaa. Nautiskellaan nyt Espoossakin, ei ole järkevää tehdä pelaamisesta väkinäistä.