Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Tekstareissa tänään: ”Telttatalleistako pitäisi luopua, kun samaan aikaan ihmisten pihoissa lojuu kaiken näköisiä puutarhajätteitä?”

Koulujen lopettamisen päätös on normaalia eipäs–juupas-pallottelua nokialaisilta päättäjiltä. Sitähän on nähty monessakin asiassa esimerkiksi kirjasto, urheiluhalli ja jätevedenpuhdistamo. Kallista touhua kuntalaisille, rakennuskustannuksetkin noussut huomattavasti väittelyvuosien aikana. Järjen köyhyyttä lopettaa pieniä kyläkouluja! Eikö todellakaan isoista ylisuurista koululuokista voisi kysyä halukkaita oppilaita pieniin kyläkouluihin? Ihmiset, jotka ovat olleet opetustehtävissä pienten kyläkoulujen oppilaiden kanssa, huomaavat heti myönteisen eron lasten käyttäytymisessä verrattuna meluavista ylisuurista luokista tuleviin oppilaisiin. Koulu on juuri remontoitu sisältä ja ulkoa. Nyt sitten ei Taivalkunnan lapset saisikaan käydä hienossa kunnossa olevassa koulussaan! Verovarojen tuhlausta, että ensin kunnostetaan ja heti toiminta lopetetaan. Onko Nokian päättäjät Hölmölästä? Telttatalleistako pitäisi luopua, kun samaan aikaan ihmisten pihoissa lojuu kaiken näköisiä puutarhajätteitä. Monen vuoden ompot ja risut isoissa kasoissa. Niissä viihtyvät kotilot ja rotatkin Nämä pitäisi siistiä ensimmäisenä. Kirjoita alkuun sanat NU ASIA ja sen jälkeen viestisi. Jätä oma nimesi toimituksen tietoon. Lähetä viesti numeroon 17192. Viestin hinta on 0,85 euroa.