Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Nokian Uutiset - Suunnitelmallisuus tuo rauhaa tekemiseen

Markkinoijan on oltava mukana monessa. Nettisivut, some ja hakukonenäkyvyys pitää olla kunnossa, jotta kiinnostunut asiakas löytää yrityksen, kun sen aika tulee. Kiinnostus pitää kuitenkin ensin herättää. Ole siellä missä asiakkaasi ovat. Mainos tai sisältömarkkinointiartikkeli paikallisessa uutismediassa ohjaa potentiaalisia asiakkaita yrityksesi sivuille lukemaan lisää. Jo yli puolella suomalaisista verkko on pääasiallinen uutislähde. Markkinointi on tavoitteellista ja mitattavaa tekemistä, ja siinä olen mielelläni apuna. Taustatyöt on tehtävä kunnolla. Jotta markkinoinnin onnistumisella on edellytykset, pitää ensin kartoittaa, suunnitella ja ideoida, sitten toteuttaa ja sen jälkeen raportoida ja analysoida tuloksia. Ja korjata, jos tehdyllä ei saavuteta haluttuja vaikutuksia. On uskallettava toimia, tehdä ratkaisuja ja kokeilla uutta. Miettiä, mitä asiakkaat haluavat yrityksestäsi lukea. Suunnitelmallisuus tuo rauhaa myös markkinointiin. Kun koko ajan ei tarvitse juosta kiinni jotain karkaamassa olevaa, jää aikaa keskustella ja ajatella. Ja reagoida. Mitä enemmän tiedän yrittäjän tilanteesta, sitä helpompi on yhdessä miettiä mahdollisuuksia. Yhteinen tavoite auttaa sopivien ratkaisuiden löytämisessä. Yhtä oikeaa tapaa markkinoida ei ole olemassa. Asiakkaan onnistuminen on aina minun onnistumiseni. Ota yhteyttä, ideoidaan yhdessä. 050 527 8433 / Jenni Nikkilä Sisältömarkkinointi | Digimainonta | Printtimainonta