Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Laskettelijat unelmoivat jopa 200 metriä korkeasta laskettelurinteestä Mustaanvuoreen – Kysyimme, voisiko rinnettä korottaa louheella

Moni pirkanmaalainen laskettelija on unelmoinut Mustanvuoren rinteiden korottamisesta. Idea nousi jälleen esiin, kun Alma Mediassa kerrottiin syyskuussa Mustavuori Oy:n valmistautumisesta tulevaan laskettelukauteen . Mustavuori Oy muun muassa uusii lumetusjärjestelmän ja rakentaa alkeisrinteen. Ravintolaa alkaa pyörittää Hopealinja. Kiinnostaako korkeuseron kasvattaminen korottamalla lakea esimerkiksi keskuspuhdistamon louheella, Mustavuori oy:n toimitusjohtaja Jari Kaaja? – Toki mielenkiintoinen idea, mutta Mustanvuoren korottaminen ei taida teknisesti olla mahdollista. Mustanvuoren päällä on muinaismuistolailla rauhoitettuja juoksuhautoja, jotka vääjäämättä tuhoutuisivat mikäli mäkeä korotettaisiin. Pelkkä mäen korottaminen ei riittäisi, vaan esimerkiksi hissit pitäisi käytännössä rakentaa uudelleen. Silloin kyseessä on useamman sadantuhannen investointi, jolle on hankala löytää taloudellisia perusteita. Mitä hyötyjä Mustanvuoren rinteiden korottamisesta olisi? – Korottamisen pitäisi olla todella merkittävä, esimerkiksi sata metriä, jotta se selkeästi muuttaisi Mustanvuoren Etelä-Suomen suurimman korkeuseron keskukseksi. Tällainen valtava korotus vaatisi myös koko muun keskuksen kasvattamista kokonaan uusiin mittasuhteisiin. Tähän keskellä kaupunkia oleva lähikeskus ei mitenkään taivu. Tilaa on yksinkertaisesti liian vähän. Kenen pitäisi korotus maksaa? – Itse korotus varmasti olisi edullisin osa kokonaisuudesta. Kustannukset muodostuisivat juuri esimerkiksi hissien uudelleenrakentamisesta, lisärinteiden rakentamisesta ja koko infran päivittämisestä ison keskuksen vaatimuksien mukaiseksi. Kannattaisiko korottaa? – Äkkiä on hankala keksiä mitään päteviä perusteluita pienen tai edes suuren korotuksen tekemiseen. Mitkä seikat puhuvat Mustanvuoren korotusta vastaan? – Mustanvuoren alueen muinaismuistolailla rauhoitetut kohteet estävät rinteiden laajentumisen sivusuunnassa ja osittain myös kohti itää. Pienikin korotus aiheuttaisi valtavan kalliit lisäinvestoinnit esimerkiksi hisseihin. Mitä rinnesuunnitelmia tulevaisuuden varalle on? – Mielenkiintoinen mahdollisuus on laajentaa rinnealuetta vanhan sorakuopan suuntaan joskus tulevaisuudessa. – Nyt tehtävät muutokset Mustanvuoren rinteillä takaavat keskuksen kehittymisen jättiloikalla kohti monipuolisempaa ja nykyaikaisempaa lähiliikuntakeskusta. Lähivuosien päätavoite on vakiinnuttaa Mustanvuoren asema yhtenä Suomen johtavista kaupunkikeskuksista ja kehittää keskuksen toimintaa ympärivuotiseksi. Onko Mustavuori Oy:llä uusia hissisuunnitelmia? – Uusi lastenhissi saapui Mustaanvuoreen hiljattain. Yhdessä uuden alkeisrinteen kanssa se vie Mustanvuoren kokonaan uudelle tasolle perheen pienimpien laskupaikkana.