Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Koronavirus on muuttanut hääsuunnitelmia, mutta näillä pareilla asenne on, että naimisiin mennään joka tapauksessa

Koronavirus on pistänyt tulevalta kesältä monta suunnitelmaa uusiksi. Myös tulevan kesän hääpareille epidemia ja sen tuomat rajoitukset ovat aiheuttaneet monenlaista päänvaivaa. Naimisiin kuitenkin mennään tulevanakin kesänä, ja tässä kaksi nokialaista morsianta kertoo, miten koronaepidemia vaikuttaa heidän häidensä järjestelyihin. Hääjuhla vuoden päästä vihkimisestä Mia Rajamäen ja Tuomo Tervon hääpäivä on sovittu jo vuonna 2018. Tarkoitus oli mennä juhannuksena naimisiin Sodankylän vanhassa kirkossa. –  Sen vuoksi varattiin kirkko jo hyvissä ajoin, koska halusimme, että meidät vihittäisiin juuri siellä ja tiettynä päivänä, Rajamäki kertoo. Suunnitelmat menivät siltä osin uusiksi, että sulhasen lapsuuden kotipaikkakunnalla häitä ei pidetä. Hääpäivä kuitenkin pysyy. –  Tunnilla muuttui vihkimisen aika, mutta paikaksi vaihtui Nokian kirkko, Rajamäki sanoo. Hääpaikan vaihtuminen vaihtoi myös häiden vieraslistan, mutta vihkimistilaisuuden oli tarkoitus alun alkaenkin olla pieni. Pohjoisessa oli tarkoitus, että etenkin sulhasen perhe olisi paikalla. Nyt, kun juhla siirtyi Nokialle, kirkossa onkin morsiamen läheisiä. –  Sodankylässä kirkossa oli tarkoitus olla melkeinpä vähemmän porukkaa kuin nyt tulee, Mia Rajamäki sanoo. Hääparille tärkeä asia olisi, että Tuomo Tervon poika pääsisi Rovaniemeltä mukaan juhlaan. –  Hän olisi niin pahoillaan, jos ei pääsisi. Toivottavasti tilanne on sellainen, että voi matkustaa, Rajamäki sanoo. Ajatukset häiden siirtämisestä Nokialle syntyivät, kun hallitus asetti liikkumisrajoituksia Uudenmaan ja muun Suomen välille. –  Ajattelin, että mitä jos tulee lisää rajoituksia, eikä häiden aikaan voi mennä pohjoiseen. Emme me muutenkaan halua olla ne, jotka olisivat viemässä virusta paikkakunnalle, Rajamäki kertoo. Alun perin hääparilla oli tarkoitus viettää hääjuhlaa noin 30 vieraan kanssa viikko vihkimisen jälkeen. Ne juhlat on siirretty vuodella eteenpäin, jotta esimerkiksi Rajamäen Tanskassa asuva täti pääsisi todennäköisemmin paikalle. Hääsuunnitelmien muutos ei paria stressaa. –  Tämä on meille kummallekin toinen avioliitto ja ikää on jo yli 40 vuotta, niin ei ole turhia odotuksia siitä, miten juhla menee. Meillä oli juhlassa ajatuksena sellainen meininki, että reserviläisten majalla olis lepposta menoa, ei mitään sen kummempaa. Naimisiin mennään, vaikka ilman juhlia Kun nyt 20-vuotias Carolina Nuolikoski näki pari vuotta sitten vuotta vanhemman Eemi Kotamäen Tampereen keskustassa, homma oli selvä. –  Jo ennen kuin olin kuullut edes nimeä sanoin, että tuossa on mun tuleva aviomieheni, Nuolikoski sanoo. Häistä pari puhui jo viime vuonna, ja helmikuussa sovittiin hääpäivästä. Silloin koronasta puhuttiin jo maailmalla, mutta siitä ei ollut aavistusta, miten nopeasti se kotimaassa suunnitelmat mullistaisi. Kun Carolina Nuolikoski kuuli, että monet hääpaikat peruivat varauksia, pieni jännitys tuli oman hääpaikan suhteen. –  Ensimmäisenä tuli mieleen, saadaanko pitää hääpaikka. Mutta onneksi heinäkuulle sovittu varaus piti. Siirsimme ensimmäistä hääpäivätoivettakin, että saatiin tämä paikka. Hääpaikka järven rannalla sopii Nuolikosken mukaan hyvin häiden Suomi-teemaan. –  Paikka on kaunis ja koristeellinen sellaisenaan. Siellä on metsämäisyyttä, joka sopii teemaan. Suomi-teema näkyy siinäkin, että minulla on valkoinen mekko ja Eemillä sininen puku, Nuolikoski sanoo. Myös osallistujamäärää on pitänyt pallotella eri tavalla kuin yleensä häiden kutsulistaa mietittäessä. Kutsuun on lisätty huomio vieraille, että ethän tule paikalle sairaana, ja hääpari ymmärtää kyllä, jos joku jättää virustilanteen vuoksi tulematta. –  Mekin jo mietittiin, että miten tehdään, jos kirkossa saa olla vain kymmenen henkeä. Silloin vain lähimmät olisi päässyt mukaan. Nyt, kun kirkkoon saa tulla 50, kaikki sukulaiset voi tulla kirkkoon. Kaverit kutsutaan hääjuhlaan, Nuolikoski sanoo. Missään vaiheessa hääjuhlan peruminen ei kuitenkaan käynyt mielessä. –  Päätettiin, että naimisiin mentäisiin vaikka ilman juhlia. Mitä sitä pitkittämään, kun tuntuu varmalta. Mä haluan naimisiin sen miehen kanssa, ketä rakastan. Se on mun ja mun miehen päivä, ja se riittää, Nuolikoski sanoo. Sekin tuntuu pieneltä vastoinkäymiseltä, että alkoholijuomien hakeminen halvemmalla Tallinnasta ei ehkä järjesty. –  Sitäkin voi tilata netistä kotiovelle asti, Nuolikoski sanoo. Vaikka polttarisuunnitelmat pysyvät hääparille perinteisesti hämärän peitossa viime hetkelle asti, Carolina Nuolikoski tietää koronan vaikuttaneen polttariohjelmaankin. –  Oma äiti ja paras ystävä järjestävät polttarit, niin olen kuullut, että jokin tietty asia, mitä oli suunniteltu, ei koronan takia onnistu, hän sanoo. Koronasäännösten mukaiset häät ja polttarit toimivat, kun mukana ovat ne tärkeimmät. – Tärkeintä polttareissakin on se, että siellä on mukana parhaat ystävät, Nuolikoski sanoo.