Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Blogit Näköislehti Kaupallinen yhteistyö

NoPS:n 05-pojat kovassa seurassa kansainvälisessä turnauksessa – Sunnuntain pelistä tulee historiallinen, kun pojat pelaavat sunnuntain pelinsä korkeimmalla sarjatasolla

Viime viikonloppuna pelattiin Turun Kupittaan kentillä jo 34. kerran C14-poikien kansainvälinen Ystävyyskaupunki-turnaus. Tänä vuonna turnauksessa olivat ensi kertaa sen historiassa edustettuna myös Nokian Palloseuran keltamustat värit, kun seuran 05-pojat olivat saaneet kutsun turnaukseen. Ja kovaan seuraan pojat pääsivätkin, sillä kotimaisten huippujoukkueiden lisäksi osallistujia oli myös Venäjältä, Latviasta ja Virosta. Nokialaiset joutuivat kovimpaan alkulohkoon Alkulohko meni nokialaisilta vielä kovaan pelitempoon totutellessa. Latvialainen Skonto Riga meni nopeasti 3–0-johtoon, eikä NoPS:n hyvä toinen puoliaika tilannetta muuttanut. Helsinkiläinen FC Viikingit sen sijaan sai 3–0-voittonsa liian helposti, sillä tässä pelissä keltamustien jalka ei liikahtanut tarvittavaan tahtiin. Lauantaiaamun viimeiseen alkulohkokamppailuun NoPS sen sijaan tuli sisuuntuneena ja laittoikin valtakunnan kärkijoukkueiseen lukeutuvan TPS:n todella ahtaalle. Harmittavat takaiskut juuri ennen puoliaikaa ja sen jälkeen siivittivät turkulaiset kuitenkin lopulta selvään 5–1-voittoon. Mainittakoon, että Skonto Riga voitti lopulta turnauksessa pronssia, Viikingit oli viides ja TPS kuudes. Kyseessä oli siis turnauksen selvästi kovin alkulohko. Jatkolohkon voitto valoi toivoa Lauantai-iltana jatkettiin alemmissa jatkopeleissä ja nyt oli myös Nokian poikien vuoro päästä voiton makuun. Ensin kaatui joensuulainen Jippo lukemin 2–1 ja äärimmäisen raskaan päivän päätteeksi Littoisten Työväen Urheilijat 4–1. Tämä tiesi jatkolohkon voittoa ja mahdollisuutta tavoitella paikkaa B-finaalissa. Sunnuntaiaamun välierässä vastaan asettui Haukiputaan Pallo. NoPS otti kentällä komennon ja siirtyi nopeasti 1–0-johtoon, minkä vastustaja kuitenkin kuittasi kahdella osumalla ennen taukoa. Toisella puoliajalla keltapaidat löysivät kuitenkin uuden puhdin tekemiseensä ja kampesivat väkisin rinnalle ja viime hetken maalilla myös ohi pelin päättyessä NoPS:n eduksi 3–2. B-finaaliin vastustajaksi asettui FC Halikko/SalPa YJ. Kahden väsyneen joukkueen kohtaamisessa ei enää suurempia hienouksia nähty, mutta avausjakso oli selvästi NoPS:n, joka menikin tauolle 1–0-johdossa. Toisella puoliajalla salolaiset onnistuivat kuitenkin kahdella nopealla vastahyökkäyksellä kääntämään pelin edukseen lukemin 1–2, ja näin NoPS:n lopullinen sijoitus 27 joukkueen turnauksessa oli 18. Sunnuntain pelistä tulee historiallinen Turnaus palveli erittäin hyvin valmistautumista syksyn haasteisiin. Kahden viikon päästä joukkue pelaa II-tason SM-turnauksessa Salossa, mutta jo sitä ennen on edessä merkittävä kamppailu nokialaisessa futishistoriassa. Tulevana sunnuntaina pelataan nimittäin kautta aikain ensimmäinen nokialaisen poikajoukkueen ottelu korkeimmalla sarjatasolla eli Etelä–Länsi-liigassa, kun NoPS saa kotikentällä vastaan lahtelaisen FC Kuusysin. Ottelu alkaa Tapio Rautavaaran kentällä kello 14.