Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Näin korona vaikuttaa nokialaisliikkeiden arkeen: ”Asiakasmäärät putosivat viidennekseen, työntekijöitä huolestuttaa se, että oireetonkin voi tartuttaa”

Pirkkalaistorilla tuulee koleasti. Yksi ovi on kuitenkin auki ja kutsuu astumaan sisälle saakka. Koronarajoitusten alkamisen jälkeen Kirppis Siisonin asiakasmäärät ovat pudonneet viidennekseen. Päivi Koskinen sanoo, että normaalisti Siison on vähän niin kuin ajanviettopaikka. Ihmiset käyvät kiertelemässä, ja ehkä istuskelevat myös kahvilla. Nyt normaali on kaukana. Maaliskuun 16. päivä jää muistiin historiallisena. – Ajattelin, että onko tullut kehotus mennä pommisuojaan, kun ihmisiä ei enää liikkunut, Päivi Koskinen muistelee. Keskiostosten määrä on kasvanut Vaikka asiakasvirta on tyrehtynyt, keskiostosten määrä on kasvanut. Kirpputoritavara ei liiku niinkään, mutta esimerkiksi lähiruoka tekee kauppansa. Jos Kirppis Siison olisi perinteinen kirpputori pöytävuokrineen, se ei välttämättä olisi enää auki. Päivi Koskinen kertoo kirppisten pitäjien Facebook-ryhmästä, jossa hänen arvionsa mukaan jopa 90 prosenttia kauppiaista on kertonut sulkeneensa yrityksensä. Kasvomaskeja ommeltiin yötä päivää Erityinen asiakaspiikki syntyi, kun THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta suositteli kankaisen kasvomaskin käyttöä julkisilla paikoilla. Päivi Koskinen värväsi välittömästi toistakymmentä ompelijaa tekemään kasvomaskeja. Niitä ommeltiin yötä päivää ja kysyntä oli valtava. Kului muutama päivä, ja THL ja Sosiaali- ja terveysministeriö lausuivat yhdessä, että kankaisten maskien käyttö voikin olla riski käyttäjälleen. Ne eivät siis suositelleet kankaisten maskien käyttöä. – On tämä ollut mielenkiintoista aikaa. Et tiedä, mitä tunnin päästä tapahtuu, Päivi Koskinen sanoo. Kangasmaskit kiinnostavat ihmisiä edelleenkin ristiriitaisista lausunnoista huolimatta. – Lähetämme niitä postissa paljon. Myös nokialaiset tilaavat maskeja postipaketteina. Desinfioi kädet ennen ostosreissua Sama kolea tuuli pyyhkii myös Prisman parkkipaikkaa. Parkkipaikan löytää normaalia helpommin ulko-ovien vierestä. Käsidesipullot tervehtivät tulijaa heti ovensuussa. Infopisteen eteen on lattialle liimattu keltaisia huomiotarroja muistuttamaan metrin turvavälistä. Peliautomaateista ei nyt nosteta pikavoittoja, sillä ne ovat kiinni. Käsidesipulloja on lisää ennen ennen turvaportteja. Kyltti kehottaa tulemaan kauppaan puhtain käsin. Korit desinfioidaan jokaisen käytön jälkeen Ostoskoripinojen takana tekee työtään Laura Rajamäki , joka normaalisti olisi töissä ravintolassa. Pirkanmaan Osuuskauppa on hallituksen kehotuksen vuoksi sulkenut ravintoloitaan, niin kuin moni muukin yritys. Rajamäki kiittelee työnantajaansa siitä, että korvaavaa työtä on järjestynyt. Nyt hän desinfioi ostoskoreja. Korit puhdistetaan jokaisen käyttökerran jälkeen. – Monet asiakkaat pysähtyvät juttelemaan ja kiittelemään. Moni on sanonut, että korien desinfioinnista tulee turvallinen olo, Laura Rajamäki kertoo. Eristäytyminen kotiin purkautuukin monella tarpeena puhua, edes kaupassa. Ihmiset puhuvat tuoreista uutisista, ja jotkut jopa vitsailevat koronasta. Vain yhdellä on kasvomaski Prisman käytävillä turvavälit näyttävät olevan tiedossa. Vain yhdellä asiakkaalla on kasvomaski, ja parilla kertakäyttökäsineet. Yksi nainen työntää ostoskärryä hihat käsien yli vedettynä. Nokian Prisman ryhmäpäällikkö Heidi Numminen kertoo, että korona on tuonut tullessaan paljon uutta. Henkilökunnan työhöntuloaikoja on porrastettu, jotta pukuhuoneissa ei olisi yhtä aikaa koolla useita työntekijöitä. Juttu jatkuu kuvien jälkeen. Pleksit suojaavat henkilökuntaa Henkilökunnan taukopaikkojakin on nyt kaksi entisen yhden sijaan, jotta vältytään yli 10 hengen kokoontumisilta. Taukotiloihin on järjestetty myös hedelmä- ja mehutarjoilu henkilökunnalle. Kassoille ja infopisteeseen on tullut pleksit. – Osalla on käytössään myös visiirit. Hanskoja me vaihdamme usein. Koronarajoitusten alkaminen sai ihmiset ryntäämään ostoksille. Heidi Numminen sanoo, että Prismassa ostoryntäys näkyi pitkään. Esimerkiksi jotkut tietyt riisipaketit myytiin ajoittain loppuun, samoin kuin jauhelihat. Nyt tilanne on hänen mukaansa jo lähes normalisoitunut. Pleksin takana kassalla työskentelee myös Iida Tuuva . Hän tekee töitä myös infopisteessä, ja silloin hänellä on käytössään henkilökohtainen visiiri. Kassojen arkeen kuuluu nyt se, että ostoshihnaa puhdistetaan tuon tuosta ja asiakkaille jätetään aikaa pakata ostoksensa rauhassa. – Ei korona pelota henkilökohtaisesti, mutta se huolestuttaa, että jos voi oireettomanakin tartuttaa toisia ihmisiä, Iida Tuuva miettii. Nuoret eivät välitä turvaväleistä Kolea tuuli puhaltaa myös Citymarketin parkkipaikalla. Täälläkin paikka autolle löytyy vaivattomasti sisäänkäynnin vierestä. Liukuovet pitävät huolta, että sisällä kauppakeskuksessa on lämmin. Sen ovat huomanneet myös neljä 15-kesäistä nuorta miestä. He istuvat kolmelle suunnitellulla penkillä tiiviisti kylki kylkeä vasten puhelimiaan näpräten. Vain muutaman metrin päässä pojista on infokyltti, jossa huomautetaan muun muassa turvaväleistä. Ehkeivät pojat vain ole sitä huomanneet. Desinfiointia ja infopistettä Sairaanhoitajaksi opiskeleva Wilma Kuittinen työskentelee infopisteellä pleksin takana. Hän kokee lasin takana työskentelyn turvalliseksi, vaikka moni asiakas vaistomaisesti siirtyykin puhumaan pleksin viereen. Aina kun hän muilta töiltään ehtii, hän desinfioi ostoskoreja. Ne desinfioidaan jokaisen käyttökerran jälkeen, aivan kuin Prismassakin. – Henkilökuntaa on ohjeistettu vakavasti, hän sanoo. Myöskään Wilma Kuittista korona ei omasta puolesta varsinaisesti huolestuta. – Mutta itse ei halua tartuttaa muita, vaikka ei oireita olisikaan, jakaa hän Iida Tuuvan huolen. Kerralla enemmän, käyntejä harvemmin Citymarketin kauppias Juha Viinikka sanoo, että uuteen vallitsevaan tilanteeseen on kaupassa jo totuttu. Rutiineiksi ovat jo muuttuneet myös lisäsiivoukset. Korien lisäksi myös ostoskärryjä desinfioidaan, samoin kuin esimerkiksi vaakanäppäimiä. Hänen mukaansa asiakkaat käyttäytyvät hyvin ja pitävät turvavälit. Koska ravintolat ovat noutoruokapaikkoja lukuun ottamatta kiinni, samoin kuin koulut, ruokakaupan myynti on kasvanut jonkin verran. – Selkein muutos on siinä, että nyt ostetaan kerralla huomattavasti enemmän kuin ennen ja käydään kaupassa paljon paljon harvemmin, Juha Viinikka summaa. Edit: Juttua on päivitetty Prisman osalta 29.4. kello 8.10.