Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Käsi ojossa - kuka maksaisi laskuni?

Jos olen ajanut perheeni talouden kuralle, mitä on tehtävissä? Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta yrittää auttaa parhaansa mukaan ja hyvä niin. Jos ja kun kunta/kaupunki on hoitanut taloutensa huonosti, sekin mielellään hakee syyllistä ja maksajaa jostain muualta, vaikka totuus löytyisikin peiliin katsomalla. Näin on käynyt oman kaupunkimme kohdalla: Hutiloitua rakentamista ja rakennusten kunnossapitoa, virheinvestointia, ymmärtämättömyyttä suhteessa Ojalan laskuoppiin, ei minkäänlaista varautumista mahdollisiin huonompiin aikoihin, jotka nyt sitten maaliskuusta alkaen realisoituivat ja niin edelleen. Kuntien katseet kääntyvät nyt vahvasti valtiovallan puoleen, siis näinä aikoina parikymmentä lisämiljardia lainaa ottavaan tahoon. Kärjistetysti hommahan menee siis näin: Minulta loppui maksukyky, mutta ei hätää. Niin kävi isoharteiselle naapurillekin, mutta hän sai markkinoilta parisataa tuhatta lainaa ja lupasi antaa siitä minulle pari tonnia, jotta selviän pahimman yli. Näin kaksi yli varojensa elänyttä vetävät yhtä köyttä. Toimiihan se homma tälläkin tavalla - jonkin aikaa. Sitten vielä kerran "tapaus kirjasto"! Kylillä kerrotaan, että saimme kolmikerroksisen kirjaston nelikerroksisen hinnalla. Näin on todennut mm. viilari Seppo. Tältäkin osin on syytä saada faktat pöytään. Tässä ja nyt ei varmaan yksikään valtuustoryhmä uskaltaisi kannattaa kirjaston rakentamispäätöstä - korona iski myöhässä. Hyvinvointikeskus huutaa lisärahoitusta ja vuodepotilaat lisää petipaikkoja. Jukka Vigren palomies evp