Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kaksi kokenutta nokialaisyrittäjää antaa vinkkinsä työnhakuun – ”Sellainen tunne ei saa tulla, että äiti käski hakemaan”

Kysyimme parilta nokialaiselta yrittäjältä, mitä virheitä työnhaussa kannattaa välttää ja mitä on hyvä ottaa huomioon. Siisonin kirpputoriyrittäjä Päivi Koskisella on monia vinkkejä työnhakuun. – Kotoa ei tulla hakemaan töihin. Aloita hakeminen hyvissä ajoin. Asenteella pääsee pitkälle, kun osoittaa, että oikeasti haluaa töitä ja juuri sinne töihin, minne on hakemassa. Ei saa lannistua, jos ei saakaan työtä ensimmäisellä hakukerralla. Hänestä on tärkeää, että hakijalla on työtä tekevä asenne. Koskinen suosittelee myös panostamaan työhakemuksen tekoon. – Vain parilla lauseella ei saa kenenkään mielenkiintoa, mutta ei tarvitse olla valtavan pitkä. Aina kannattaa pyrkiä avaamaan, millainen on, mitä on tehnyt, millaisia asioita tykkää tehdä tai miksi haluaa siihen työpaikkaan. Päivi Koskisen mukaan on turhaa vain lähettää kopioimalla sama työhakemus joka paikkaan. Hän suosittelee ennemmin personoimaan hakemusta hakemaansa paikkaan. – Voi vaikka kertoa, että on käynyt yrityksessä. Käy yrityksessä paikan päällä Työnhakijoita Päivi Koskinen kehottaa käymään yrityksessä paikan päällä selvittämässä, miten edetä. – Silloin saa annettua itsestään parhaan kuvan ja erottuu joukosta paremmin. Nykyään sosiaalinen kontakti on arvokkaampaa, koska paljon vain laitetaan viestiä somessa ja sähköpostilla. Erityisesti hänen mukaansa kannattaa kiinnittää huomiota yritykseen tutustumiseen. – Teet hyvän vaikutuksen, kun tiedät oikeasti mihin haet. Omat parhaat puolet pystyy tuomaan esiin paremmin, kun tietää mitä itseltä odotetaan. Kannattaa huomioida, miten yritys käyttäytyy somessa ja millaiset heidän nettisivunsa ovat. ”Ei saa tulla olo, että isä ja äiti pakottivat hakemaan ja tuli vain vähän kyselemään.” Päivi Koskinen kehottaa välttämään sitä, että tulisi kuva, ettei edes halua työpaikkaa. – Ei saa tulla olo, että isä ja äiti pakottivat hakemaan ja tuli vain vähän kyselemään. Lisäksi minihameessa ei välttämättä kannata tulla paikalle, vaan on siistin ja huolitellun oloinen. Hakiessa älä kopioi samaa hakemusta joka paikkaan. Panosta hyvään käytökseen Kuntosaliyrittäjä Joonas Koskinen työllistää ihmisiä sup-lautavuokraamo Varastoon. Hän on palkannut kesätyöntekijöiksi ihmisiä, jotka ovat olleet hänelle entuudestaan tuttuja. Koskinen arvostaa työnhakijoissa ensivaikutelmaa. – Kun antaa itsestään positiivisen kuvan missä tahansa, se saatetaan palkita niin, että joku soittaa joku päivä ja kutsuu töihin. En kiinnitä huomiota siihen, onko porukan pomo vaan arvostan sitä, että kaikista hiljaisinkin tyyppi porukassa näyttää siltä, että kunnioittaa muita ryhmässä. Hän kiinnittää työnhakijoissa huomiota käytökseen. – Kaikki ovat samalla lähtöviivalla, kunhan huomaan, että ihmisessä on potentiaalia töihin. Osoittaa vain missä tahansa arkisessa tilanteessa hyvän käytöksen ja perusasiat kättelystä alkaen. Laita hakemuksia vuoden ympäri Joonas Koskisen mukaan muista erottuu positiivisesti, kun katsoo silmiin ja hymyilee muiden tuijottaessa lattiaa tai esimerkiksi esittää kysymyksen. Hänestä pienet jutut ovat tärkeitä, kuten jos huomaa vaikka, että henkilö on avannut oven jollekulle. Hän kannustaa lähettämään työhakemuksia ympäri vuoden kiinnostaviin yrityksiin. – Kannattaa pitää meteliä itsestään ja miettiä, mitkä ovat omia vahvuuksia ja mitä haluaa tehdä. Jos yrityksillä on tarvetta työntekijälle, ne muistavat hakemuksesi, jos se on hyvin tehty. Koskinen kehottaa työnhakijoita välttämään ylimielisyyttä ja olemaan nöyrä. Hänen mukaansa töitä hakiessa kannattaa panostaa siihen, että miettii mitä haluaa tehdä nyt ja tulevaisuudessa. Siten osaa valita paikan, josta löytyy halutunlainen työtehtävä.