Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

100 parasta manserock-kappaletta on valittu – Listalta löytyy myös nokialaisväriä, vieläkö muistat nämä kappaleet?

Parhaat manserock-kappaleet on nyt laitettu järjestykseen, ainakin Radio 957:n kuuntelijoiden mielestä. Noin 3 500 henkeä äänesti parhaasta kappaleesta, ja voittajaksi selvisi ehkä vähemmän yllättäen Popedan kappale Kuuma kes ä. Toiseksi tuli Eppu Normaalin Vuonna ’8 5. Ääniä annettiin yhteensä yli 10 000. Sadan suosituimman kappaleen listalla nähdään komeasti myös nokialaisväriä. Sijalle 19 ylsi sekä koko Nokian että erityisesti Tottijärven ylpeys A. Aallon Rytmiorkesteri kappaleellaan Saattue Murmanskiin . Tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan juhliva yhtye on julkaissut useita kultalevyn pokanneita pitkäsoittoja, ja viimeisin albumi ilmestyi vuonna 2017. Näin Saattue Murmanskiin kajahti Pimeesalmen Telakalla vuonna 2016. Rokkia, rokkia ja vielä kerran rokkia Listauksessa sijalle 60 ylsi nokialaista soittotaitoa rummuttavan Doom Unitin Killing Time. Vuonna 2009 julkaistu yhtyeen esikoissingle sai runsaasti soittoaikaa muun muassa Radio Rockilla. Samana vuonna julkaistu yhtyeen ensimmäinen studioalbumi Cross the Line sijoittui ensimmäisellä julkaisuviikollaan Suomen virallisella listalla sijalle 2. Doom Unit julkaisi uusimman singlensä Black Day Comes syyskuussa. Katso yhtyeen musiikkivideo Killing Time -kappaleesta vuodelta 2009. Listan sijalta 64 löytyy kokeneempaa nokialaista kaartia. Muun muassa useita Siuro-aiheisia kappaleita tehnyt Kari Peitsamo on päässyt listalle kappaleellaan Kauppaopiston naiset . Kyseinen kappale julkaistiin vuonna 1977, ja se oli Peitsamon ensimmäinen single. Katso Kari Peitsamon live-esitys vuodelta 1995. Eikä tässä vielä kaikki. Listan sijalta 73 löytyy vuosituhannen vaihteen jälkeen nokialaisessakin musiikkimaailmassa vahvaa jälkeä tehnyt, nokialaisjäsenillä höystetty Bloodpit kappaleellaan Platitude . Yhtye teki läpimurtonsa vuonna singlellään Out to Find You , mutta jättäytyi ”määrittelemättömän pitkälle tauolle” vain kaksi vuotta myöhemmin. Bloodpitin uusi kokoonpano julkistettiin virallisesti heinäkuussa 2008. Bloodpitin Platitude ylsi listauksessa sijalle 73. Katso koko lista Popeda ja Eppu Normaali kahmivat listauksessa useita kärkipään sijoituksia. Muita useampia kappaleitaan listalle saaneita ovat esimerkiksi Kaseva ja Juice Leskinen . Myös kappaleita esimerkiksi Kollaa kestäältä, Uniklubilta ja Pauli Hanhiniemeltä pääsi listalle. Radio aikoo tehdä äänestyksestä jokavuotisen perinteen. Lista on kokonaisuudessaan tässä: Edit 3.10. klo 9.45: Musiikkivideoihin lisätty Kari Peitsamon Kauppaopiston naiset.