Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Hämyslavalla tanssitaan lauantaina, ja kaivoimme sen kunniaksi aarteen arkistostamme – Näin toimittajamme näki ja koki Hämyksen 10 vuotta sitten

Hämyslavan kesäillassa tuoksuu koivulta, pehmeältä hajuvedeltä ja puiselle kaiteelle kaatuneelta siiderituopilta. Lattia on sileäksi hioutunut, ja varmasti ylpeä. Sillä on ollut kunnia toimia yli viidenkymmenen vuoden ajan näyttämönä Suomen perinnekulttuurin kansallisromanttisimmalle piirteelle: lavatansseille. Tuhansia pareja kannatellut lattia kertoo omaa tarinaansa suomalaisen luonnosta. Kansamme halu tanssia on voittanut sota-ajan kiellot ja syvimmän laman pohjan. Silloinkin tanssilavoille on kerääntynyt ihmisiä hakemaan tanssista piristystä ja lohtua. 1950-luku oli suomalaisten lavahurmoksen aikaa. Silloin paranneltiin sotavuosien ja pitkän tanssikiellon synnyttämää traumaa. Toisen maailmansodan aikana Suomi oli tiettävästi ainoa maa maailmassa, jossa tanssi kiellettiin. Kiellon rikkomisesta saattoi saada jopa vankeutta. Silti suomalaiset eivät missään sodan vaiheessa lopettaneet tanssimista kokonaan, vaan kieltoja rikottiin järjestämällä tansseja viranomaisilta salaa. Piilottelussa mentiin jopa niin pitkälle, että tanssilattia tuotiin palasina paikalle, koottiin tanssien alussa ja purettiin niiden loputtua. Talkoovoimin pystyyn Kun tanssikielto kumottiin rajoituksistaan vuonna 1948, rakennettiin tanssilavoja talkoovoimin joka pellolle, niemeen, notkoon ja saarelmaan. Keskelle tanssilavojen kulta-aikaa nousi myös Tottijärven Hämyslava, vuonna 1956. Tanssilavan rakensi talkoovoimin paikallinen urheiluseura. On ironista, että se nousi vain parin kilometrin päähän kylän kirkosta, sillä vielä pitkälle 1900-lukua kirkko suhtautui nuivasti tanssi-ilmiöön, jota se piti siveettömänä, työmoraalia luhistavana ja syntisenä huvituksena. Tässä vaiheessa oltiin kuitenkin jo hyvin kaukana 1800-luvun jälkipuoliskon paheksunnasta. Vuonna 1898 raumalainen sanomalehti kirjoitti: "Kaikkialla tanssilavoja, koettakoot nykyään ilmestyvät nuorisoseurat keksiä sopivampia huvituksia, ettei tarvitse vanhanaikaiseen hyppelehtimiseen turvautua." Kyytiin ei lähdetty Mutta palataanpa historian pyörähdyksistä nykyhetkeen. Heinäkuisena lauantai-iltana vuonna 2010 Hämyslavan tanssilattian suuri ikkuna on avattu selälleen. Ikkunanpielistä putoilevien sävelten alapuolella istuu Kirsti Nieminen . Häntä hymyilyttää nuoren tytön kysymys: onko tänä iltana vielä jäljellä hyvien, vanhojen aikojen tunnelmaa? Nieminen muistaa hyvin kesän vuonna 1964. Hän oli silloin rippikouluikäinen tyttö. – Nuorilla miehillä oli oma eväspullo, jonka kanssa he kävivät metsänreunassa. Meillä tytöillä oli vannehelmaiset hameet, ja istuimme rykelmässä penkillä tanssikutsua odottaen, Nieminen muistelee. Naisten mahdollisuus hakea yleistyi vasta 70-luvulla naisasialiikkeen ansiosta. Niemisen kotoa lavalle seitsemän kilometrin matka, ja se kuljettiin kävellen. – Yöllä kun lähdimme kotiin, pojat pyytelivät kyytiinsä, muttemme koskaan menneet. Nykyään naiset ajavat paikalle omalla autolla. Nuoretkin osaavat tanssia 1950-60-luvuilla tansseissa käyminen oli etupäässä nuorison harrastus. Tanssilava oli luonteva osa nuorten elämää ja tärkeä paikka sosiaalisten ryhmien muodostamiseen. Niemisen nuoruuden ja nykyhetken välillä kuitenkin tapahtui jotain, ja nuorten tanssitaito unohtui. Nykyään tanssilavoilla käyminen mielletään aikuisten huviksi. Tomi Markkolaa katsomaan tulleet parikymppiset Miia Virtanen ja Satu Heiskanen lohduttavat, että kyllä nuoretkin osaavat nykyään tanssia, monet käyvät jopa tanssikursseillakin. Nyt kun vielä palaisivat lavoille. Lavatunnelman nostalgisuus ei ole jäänyt edelliselle vuosituhannelle. Vaikka Olavi Virta on vaihtunut Tomi Markkolaan, tanssilattioiden perinteinen symboli kukkamekko farkkuhameeseen ja miesten taskumatti A-oikeuksiin, on joitain asioita, jotka eivät muutu: viilenevä kesäyö koskettaa käsivarren paljasta ihoa aivan samoin kuin vuosikymmeniä sitten. Koivut tuoksuvat edelleen samalta.