Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Pukkiparaati kokoaa isot ja pienet tontut kulkueeseen – Pirkkalaistorilla haastellaan pukkia ja ihastellaan Pyryn urheilijoiden esityksiä

Nokian Pyryn perinteinen pukkiparaati kokoaa jälleen joulunodottajat Nokian keskustaan. Pukkiparaati järjestetään sunnuntaina 8. joulukuuta. Pyryn jäsenistä muodostuva kulkue etenee joulupukin johdolla. Reitti on aiemmilta vuosilta tuttu. Paraati alkaa terveyskeskuksen kulmalta, Maununkadun K-marketin luota. Kulkue etenee Maununkatua ja Härkitietä pitkin kohti Pirkkalaistoria. Pirkkalaistorilla on jouluista ohjelmaa, kuten joulupukin haastattelu. Pasi Heino laulaa joululauluja ja laulattaa myös yleisöä. Pyryn jaostot pitävät esityksiä. Luvassa on ainakin voimistelijoiden esitys. Tapahtuma huipentuu kinkkuarvontaan. Vielä tänä vuonna tapahtuma noudattaa vanhoja tuttuja perinteitä. – Ensi vuonna keksimme jotain uutta, kun on Pyryn juhlavuosi. Seura täyttää 115 vuotta, kertoo seuran sihteeri Mikko Vuorinen . Vuosikymmeniä vanha paraati on perinteisesti kerännyt paljon yleisöä katujen varsille. Maununkatu ja Härkitie suljetaan autoilta noin puolen tunnin ajaksi kello 16 alkaen. Vuorinen muistuttaa myös Härkitien liikenneympyrän kohdalla olevasta rakennustyömaasta. – Turvallinen kulkeminen on kaikkien hyvä pitää mielessä. Viime vuosina paraatia on saatu viettää ilman lunta. Tänä vuonna tapahtuma järjestetään viikkoa tavanomaista ajankohtaa myöhemmin. – Toivottavasti saamme valkean maan.