Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

BC Nokia oli aseeton Kotkassa – aggressiivinen puolustuspeli puuttui, heitot menivät ohi korin

Lokakuun alussa KTP vieraili Nokialla ja otti selvän voiton Näädistä. Perjantai-iltana joukkue hoiteli kotisalissaan voiton lukemin 96–79 (21–16, 23–21, 24–23, 28–19). Näin BC Nokian neljän ottelun voittoputki katkesi. – Onnittelut KTP:lle. Se oli parempi joukkue ehdottomasti. Henkisesti olen pettynyt joukkueeseen. Olimme pehmeitä kentällä, toteaa päävalmentaja Greg Gibson . Nokialta puuttui Kotkassa aggressiivinen puolustuspeli, heitot suuntautuivat paljon ohi korin. Esimerkiksi kolmosia joukkue yritti 20 kertaa ja vain kahdeksan meni sisään. Vapaaheitoissa oli myös toivomisen varaa. 20 yritystä, ja 11 sisään. Levypalloissa Näädät oli parempi 41–32. Gibson totesi myös sen, että joukkue tuhlasi liikaa vapaaheittoja. – Heikkojen heittojen lisäksi tuli liikaa turhia menetyksiä. Meillä ei vaan ole mahdollisuuksia tällaisella pelillä liigassa. Meiltä puuttui nyt aggressiivinen puolustaminen, jatkaa Gibson. Päävalmentaja totesi myös sen, että joukkueen peli on ailahtelevaa, mutta se kuuluu kuulemma rakennusprosessiin. – Kotijoukkue tuli kovaa heti alussa. Joukkue pääsi liian helposti ajamaan korille. Meidän puolustus oli aika surkeaa. Ei tuollaisella pelillä voi edes haaveilla voitosta, toteaa Niko Mattila (12/3/4s). Viimeisen neljänneksen alussa Näädät pääsi viiden pisteen tuntumaan. Mutta yhtäkkiä ero olikin muutamassa hetkessä jo 14 pistettä ja peli ratkesi. Demarcus Holland oli nyt Mattilan lisäksi joukkueen parhaimmistoa tehoin 14/7/3s. Michael Besselink pelasi 18,5 minuuttia. Hän upotti 11 pistettä, jossa on mukana kolme onnistunutta kolmosta. Jatkossa peliaika tullee lisääntymään. – Ihan ok fiilis. Voitto vaan jäi tältä reissulta puuttumaan. Eka puoliaika oli parempaa. Toisella puoliajalla ei tehty sovittuja asioita. Tämä oli toka matsini Näätä-paidassa. Pikkuhiljaa olen päässyt paremmin mukaan joukkueeseen, toteaa toisen polven pelaaja Besselink. Stacy Davis ja Daniel Dolenc tekivät kumpikin tehot 9/3. Ladarius Tabb teki tehot 8/8, Shawn Hopkins 6/0, Tyler Flack 4/4, Teemu Sulonen 4/1 ja Lassi Nikkarinen 2/2. Tulevalla viikolla BC Nokia kohtaa ensiksi tiistaina hallitsevan mestarin Kauhajoen, joka on löytänyt voittoisan vireen. Tuo on kotiottelu. Perjantaina palloiluhallille saapuu toinen pohjalaisjoukkue Kobrat. Päivitys: 23.11. klo 13.55. Juttuun lisätty tietoja.