Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kaupallinen yhteistyö: Nokian Yrittäjät - Pienet yrittäjät ovat pulassa – sinäkin voit auttaa!

Koronaviruspandemian vaikutukset iskevät nyt järisyttävällä voimalla yhteiskuntaamme. Ylimääräisiä sosiaalisia kontakteja on kehotettu välttämään, ja viruksen leviämisen estämiseksi lukuisia suomalaisia on määrätty karanteeneihin. Työt tehdään etänä ja tapahtumia on peruttu. Ihmisten terveyttä on pandemian vallitessa varjeltava. Samanaikaisesti pienyrittäjät ovat nyt todella pulassa. Tuloja ei ole, mutta kulut juoksevat ja perhe on elätettävä. Korona kolahtaa eritoten palvelualaan. Kuntosalit ja muut harrastustilat ovat sulkeneet ovensa. Matkat ja tilausajot on peruttu. Ihmiset ovat jääneet koteihinsa etätöihin. Päivän ateriat syödään omassa keittiössä eikä vapaa-ajalla voi käydä kuluttamassa kulttuuria. Ystävien kanssa on kohdattava kahvilan sijaan puhelimessa. Hiustenleikkuut, kasvohoidot, hieronnat ja muut palvelut on siirretty koronan jälkeiseen aikaan. Tilanne on monelle pienelle yrittäjälle epätoivoinen. Jokainen meistä voi auttaa! Pienet ja keskisuuret yritykset työllistävät arviolta noin joka neljännen nokialaisen. Ohjaamalla ostoksiasi nokialaiselle pienyrittäjille olet tärkeänä osana säilyttämässä maakunnan työpaikkoja. Näin voimme yhdessä varmistaa, että myös pienyrittäjien perheet selviytyvät talouden rajussa muutoksessa ja yhteiskunnan rattaat pyörivät mahdollisimman vakaina. Meillä on nyt mahdollisuus tehdä viisaita, harkittuja valintoja ja puhaltaa yhteen hiileen. Samalla voimme antaa tukemme sille, että maamme selviytyy tämänkin kriisin yli. Mitä voit tehdä? Pientenkin ostosten vaikutukset voivat olla uskomattoman suuret. Ole mukana varmistamassa, että juuri sinun eurosi on luomassa turvaa ja hyvinvointia myös paikallisille pienyrittäjille. Osta kotimaisista pienistä verkkokaupoista, tilaa tuotteita kotiisi, ota kotiinkuljetus lähiravintolastasi ja hanki palveluihin lahjakortteja, jotka voit hyödyntää pandemian kukistuttua. Jos se on sinulle taloudellisesti mahdollista, kannattaa myös harkita, pyytääkö takaisin lipun hintaa perutusta esiintymisestä tai kuntosalin kuukausikorttiin taukoa. Tapoja on monia. Kun kohdistamme arjen ostokset sekä palvelut paikallisille pienille yrityksille, ylläpidämme tuotantoa, palveluita ja taloutta. Se on parasta arkista turvaa aivan meille kaikille, sillä kun talous on kunnossa, voimme paremmin vaalia myös terveyttä. Pidetään huolta toisistamme. Nokian Yrittäjät ry ja Nokian Kaupunki kehittivät oman kampanjan pienyrittäjien tukemiseksi. Pidä Nokia pinnalla – pelasta pienyrittäjät -kampanja pyörii Business Nokian verkkosivuilla sekä Nokian Yrittäjien ja Nokian Kaupungin sosiaalisen median kanavissa. Business Nokian verkkosivustolla oleva päivittyvä lista kokoaa nokialaisten yritysten tarjoamia palveluita ja tuotteita sekä esimerkiksi kotiinkuljetusvaihtoehtoja. Lista helpottaa paikallisten palveluiden löydettävyyttä. Yrittäjien tulevaisuus on yhteinen asiamme, sillä jokainen yrittäjä on kaupungille ja sen asukkaille tärkeä. Nyt on aika pitää paikalliset yrittäjät pinnalla koronavirusepidemian aikana. Tutustu nokialaisten yritysten tuotteisiin ja palveluihin, auta ja tue paikallista! #autapientä #ostapienyrittäjältä #valitsekotimaista #pidetäänhuolta #autanyt #ostapieneltä #yhdessävahvoja #yrittäjät Lue lisää vinkkejä, miten voit auttaa: yrittajat.fi/autapienta Taru Jussila, viestintäjohtaja, Suomen Yrittäjät Jari Tuominen, puheenjohtaja, Nokian Yrittäjät Ry Me olemme Yrittäjät – pienten ja keskisuurten etuja ajava, kaikkia yrittäjiä palveleva järjestö. Liittymällä oman paikkakuntasi yrittäjäyhdistyksen jäseneksi, olet mukana yrittäjyyden hyväksi tehtävässä työssä. Löydät oman paikkakuntasi yrittäjäyhdistyksen täältä . Jäsenenä pysyt kartalla ja saat käyttöösi paljon erilaisia rahanarvoisia etuja sekä monipuoliset neuvontapalvelut ja verkostot. Tule mukaan: yrittajat.fi/tulemukaan Ajankohtaista asiaa koronan vaikutuksista yrittäjyyteen: yrittajat.fi/korona