Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

Opettajat ovat nyt erityisen kovilla - osaamisessa ja resursseissa huolestuttavia eroja

Kevään poikkeusolosuhteet toivat esiin koulumaailmassa pinnan alla muhinutta eriarvoisuutta. Eriarvoisuus on koulumaailmassa ja Nokian kaltaisessa kaupungissa riski vähintään kahdesta syystä: opettajien jaksamisen ja oppilaiden tasa-arvoisen kohtelun näkökulmasta. Etäopetus digiloikkineen onnistui pääosin hienosti. Ainakin, kun onnistumisen mittarina käytetään esimerkiksi digitaalisten työkalujen nopeaa haltuunottoa tai etäopetuksen taidollista sujuvuutta. Moni kokemus toivottavasti jää myös perusarkeen. Osa opettajista otti tekniikat ja metodit haltuun sujuvasti, osa lähti muutokseen hieman pidemmältä takamatkalta. Osalla opettajista oli käytössään modernimmat työkalut kuin toisilla. Osa latasi ohjelmia henkilökohtaisiin puhelimiinsa, kun työpuhelin oli liian vanha. Osa johti tietoteknisiä loikkia lähes it-johtajan elkein, osa haki lähtökohtia. Tasapuolisuuden pitää olla opetuksessa lähtökohta. Sen tulee toteutua riippumatta siitä, missä lapsi asuu, minkä ikäinen opettaja on tai missä korttelissa koulu sijaitsee. Opettajilla tulee olla yhtenäinen osaamisen taso, työkalut ja tasa-arvoiset edellytykset jakaa laadukasta osaamista jokaiselle oppilaalle. Jokaisella oppilaalla on siihen oikeus. Kun resurssit kouluissa ovat yhteneväiset, myös opettajien tunne työnsä hallitsemisesta paranee ja samalla voidaan ehkäistä ylimääräistä kuormitusta, stressiä ja jopa sairauspoissaoloja. Tänä syksynä, kun myös opettajien joukko on entistä haavoittuvaisempi ja kouluilla hallitaan yhtä lailla kriisejä, yllättäviä tilanteita kuin perusarkea, tasa-arvolla on rauhoittava vaikutus.