Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Nokia on sijainniltaan maan paraatipaikalla – Siksi on tärkeää, että pärjäämme oman kaupunkiseudun sisäisessä kilpailussa asukkaista

Nokian asukasluku näyttää kasvavan tänä vuonna hyvin. Tilastokeskuksen uusimpien tietojen mukaan Nokian kaupungin väkiluku on kasvanut tämän vuoden tammi–toukokuussa 202 asukkaalla. Väkiluvun kasvu on merkittävä, kun sitä vertaa kahden viime vuoden lukuihin. Koko vuoden 2018 aikana Nokian asukasmäärä kasvoi 205 asukkaalla ja vuonna 2017 112 asukkaalla. Vuosi on vasta puolessavälissä, joten alkuvuoden luvuista ei voida tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Jotain Nokialla on kuitenkin tehty oikein, sillä Nokian alkuvuoden asukasmäärän kasvu on ollut Tampereen ympäristökuntien paras. Asukkaita Nokialla on nyt 33 729. Suomessa on tällä hetkellä useita kasvukeskuksia suurimpien kaupunkien ympärillä. Joidenkin ennusteiden mukaan parinkymmenen vuoden päästä maassa on kuitenkin enää kolme kasvavaa seutua, Helsingin, Tampereen ja Turun kaupunkiseudut. Nokia on siis sijainniltaan sekä nyt että tulevaisuudessa maan paraatipaikalla. Siksi on erittäin merkittävää, että Nokia pärjää hyvin oman kaupunkiseudun sisäisessä kilpailussa asukkaista jo nyt. Koko Tampereen kaupunkiseutu kasvoi alkuvuonna lähes tuhannella asukkaalla, joista siis 202 päätyi Nokialle. Haasteita ja ongelmia tässä työssä riittää varmasti. Monipuoliset asumisvaihtoehdot, toimivat palvelut, työpaikat ja liikenne. Ne ovat nyt ja tulevaisuudessa seikkoja, joiden perusteella ihmiset asuinpaikkansa valitsevat.