Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Pyryn B2 lähtee luottavaisena Mestispeleihin

JÄÄKIEKKO Pyryn B2 eli nuorempi B-ikäluokka lähtee syyskauden positiivisen voittovireen siivittämänä viikonloppuna käynnistyvään Mestiskauteen. – Karsintalohkossa oli tasoltaan kahden kerroksen väkeä. Nyt pelit kovenevat, kun mukana on syksyllä SM-tasollakin pelanneita joukkueita. Jatkossa on kuitenkin pelkästään voitettavaa, tuumii joukkueen päävalmentaja Jani Ahmaoja . Hän kertoo uuteen kauteen lähdön olleen valmennuksellisesti haasteellisen, kun joukkue koostuu useista eri seuroista tulleista pelaajista. Tulostavoitteita on siksi vaikea ennalta asettaa. – Jo syksyn harjoituspeleissä tapahtui selvää kehitystä. Se, että sarjapelit sujuivat ilman tappioita oli silti positiivinen yllätys. – Tulos syntyi harjoittelun kautta. Pojat tekivät hyvin sitoutuneesti töitä, mutta silti on menty eteenpäin hymyssä suin. – Porukka onkin hengeltään hyvä. Tietysti onnistumiset ruokkivat ja on mukava tulla hallille. Jani Ahmaojan mukaan valmennuksellisesti tärkeintä on kehittää pelaajia edelleen, jotta heistä saadaan seuraavan kauden runko vanhempaan, B1 ikäluokkaan. – Pojat itse ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta sijoituttaisiin kahden parhaan joukkoon ja Mestiksen mitalipeleihin. Joukkueen vahvuus on luistelu, puolustuspelissä on petrattavaa. Jani Ahmaojalla on kokenut SM-tason nuorten valmentaja Tapparasta. Pienen valmennustauon jälkeen hän innostui uudestaan mukaan. – Pyryssä on hyvä tekemisen meininki, on mukava olla siinä mukana. Pyryn B2 aloittaa seitsemän joukkueen lohko 2:n ottelut neljällä vierasottelulla. Niistä ensimmäinen on jo sunnuntaina, kun Hakametsässä vastaan luistelee Tappara.