Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Seurakunnan talousjohtajalle myönnettiin vastuuvapaus, mutta kaikki ei mennyt sääntöjen mukaan: "Minua kiellettiin osallistumasta kirkkovaltuuston kokoukseen.”

Nokian evankelisluterilaisen seurakunnan kirkkovaltuusto hyväksyi maanantaina vuoden 2019 tilinpäätöksen. Ylijäämää kirjattiin viime vuodelta tarkalleen 463.015,54 euroa. Sen lisäksi jo pidemmän aikaa päänvaivaa aiheuttanut kiista vastuuvapauden myöntämisestä seurakunnan talousjohtajalle saatiin päätökseen. Asia nousi julkisuuteen kirkkoneuvoston kokouksessa 25.3.Tuolloin Olli Välimäki teki esityksen, ettei kirkkoneuvosto puolla vastuuvapauden myöntämistä talousjohtaja Heli Pispalle sijoitusvarallisuuden hoitamisen, tehtyjen sijoituspäätösten ja sijoituspolitiikan uudistamisen osalta. – Asian käsittelyä oli tarkoitus jatkaa kirkkovaltuustossa vasta syksyllä, mutta kun valmiuslaki kumottiin 15. kesäkuuta, alkuperäiset aikatauluvaatimukset palautuivat voimaan, Olli Välimäki sanoo. – Luottamushenkilöistä koostuva sijoitustyöryhmä teki viimeisten kahden viikon aikana ahkerasti töitä ja vei uuden strategian maaliin. Samalla se myös linjasi aikataulut, jotka käsitellään seuraavassa kirkkoneuvoston kokouksessa 2. syyskuuta. – Uudessa strategiassa korostuu vastuullisuus ja turvallisuus ja se mahdollistaa kohtuullisen riskinoton niin maantieteellisesti kuin myös riskiluokkien osalta. On valitettavaa että tällaiseen vastuuvapauskeskusteluun jouduttiin, mutta lopputulos on aina tärkein. Takaraja oli 30.6. Teknisesti ottaen poikkeusolot eivät kuitenkaan vaikuttaneet Nokian seurakunnan vuoden 2019 tilinpäätöksen valmistumiseen, tilintarkastukseen, eivätkä myöskään estäneet kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston kokoontumisia, Tällä perusteella tilinpäätöksen ja vastuuvapauden myöntämisen aikataulu noudatti normaalia kirkkohallituksen määräystä, joka on 30.6. mennessä. Mitä tulee tilintarkastajan lausuntoon, sen mukaan seurakunnan sijoitusvarallisuutta on hoidettu sekä sijoituspolitiikkaa uudistettu seurakunnan voimassa olleen ohjeistuksen perusteella. Lausunnon mukaan tilintarkastuksessa ei havaittu mitään perusteita sille, miksi vastuuvapauden myöntämistä ei voisi puoltaa seurakunnan tilivelvollisille tilikaudelta 2019. Läsnäolo-oikeus sivuutettiin Talousjohtaja Heli Pispa oli läsnä kirkkovaltuuston kokouksessa 10.6, mutta tuolloin tilinpäätöksen sekä vastuuvapauden käsittely päätettiin siirtää seuraavaan kokoukseen, jonka ajankohdaksi kaavailtiin alkusyksyä. Nyt kun kokousta aikaistettiin, Pispa ei ollut enää tervetullut kokoukseen.. – Minua kiellettiin tulemasta paikalle 29.6. kokoukseen, esittelemästä tilinpäätöstä ja ottamasta kantaa kirkkoneuvoston aiempiin lainvastaisiin ja virheellisiä tietoja sisältäviin vastuuvapautta koskeviin päätöksiin; Pispa sanoo. Pispa kertoo tutustuneensa näihin päätöksiin useiden lakimiesten kanssa ja laatinut sitten eriävän mielipiteenä, jossa hän on osoittanut yksityiskohtaisesti päätöksissä esitetyt virheelliset tiedot ja lainvastaiset menettelyt. – Koska en saanut olla paikalla, kirkkoneuvoston aiemmat, virheellisiä tietoja sisältävät ja lainvastaiset päätökset voitiin sivuuttaa kaikessa hiljaisuudessa. Pispa pitää tällaista toimintaa käsittämättömänä. – Onhan tämä erikoista, että talousjohtaja ei saa esitellä tilinpäätöstä, eikä myöskään tilintarkastaja päässyt esittelemään tilintarkastuskertomusta ja sijoitustoimintaa koskevaa myönteistä tarkastuskertomusta, vaikka hänet oli kutsuttu 10.6. pidettyyn kirkkovaltuuston kokoukseen kyseisiä tarkastuskertomuksia esittelemään. "Koska en saanut olla paikalla, kirkkoneuvoston aiemmat, virheellisiä tietoja sisältävät ja lainvastaiset päätökset voitiin sivuuttaa kaikessa hiljaisuudessa."