Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kalle Honkonen luopui haikein mielin Pyryn A-junioreiden luotsaamisesta – haluaa nostaa keskusteluun oto-valmentamisen haasteet

Honkosen viimeisin valmennuspesti päättyi, ainakin tällä erää, hyvässä yhteisymmärryksessä seuran kanssa, koska työelämän haasteiden ja oto-pohjalta tehdyn valmentamisen yhteensovittaminen kävi mahdottomaksi. – Nyt on vähän haikea olo, että mitä tuli tehtyä. Ajankäyttöä oli kuitenkin pakko järkiperäistää. Ei voinut enää repiä itseään niin tiukalle ja perhekin kaipaa aikaa, Kalle Honkonen tuumii. – Välillä tuli sellainen olo, että lintsaanko töistä tai valmentamisesta. Se oli inhottava tunne, kun molemmat halusi hoitaa hyvin. – Siinä tilanteessa valmentaminen menee massavalmentamiseen. Nuorten henkilökohtaiseen valmentamiseen ja heidän kohtaamiseensa muutenkaan, kuten elämänhallintaan liittyvissä asioissa, ei jää aikaa. Lasten saatava olla lapsia hallillakin Kalle Honkonen toimii Fonectalla Account Managerina. – Asiakkaiden auttamista tavoitteisiinsa digitaalisen markkinoinnin ja mainonnan keinoin. Koutsaamista tavallaan siis töissäkin. Työkenttänä on Helsinkiä lukuun ottamatta koko Suomi, joten matkapäiviä riittää. Joukkueen kanssa bussissa istuttiin syksyn alkusarjassa sitten Rovaniemelle, Joensuuhun, Savonlinnaan, Kajaaniin, Imatralle. Joukkueen parissa 30–35 tuntia viikossa. Kalle Honkonen haluaisi enemmän kiinnitettävän huomiota yleisellä tasolla siihen, ymmärretäänkö ja arvostetaanko Suomessa sitä valtaisaa vapaaehtoispanosta, jonka oto-valmentajat päivästä toiseen eri lajeissa tekevät. – Valmennuksen vaatimukset ovat tänä päivänä kovat jo lastenkin parissa ja lajissa kuin lajissa. Toisaalta joskus ajatellaan ehkä liiankin valmentajakeskeisesti. Jääkiekossa pelaajat sen pelin kuitenkin tekevät. Se on heidän shownsa. – Välillä tuntuu, että eri toimijat pitävät lapsia minikokoisina liigakiekkoilijoina, kun vaatimukset peliltä ja odotukset olosuhteilta ja seuroilta ovat sitä tasoa. Ei kahdeksanvuotias peluri kaipaa kehityskeskusteluja vaan pelikavereita ja peliä. – Annetaan lasten olla lapsia hallillakin. Kyllä siellä voittaminen ja normaalit yhteiskunnan paineet tulevat mukaan viimeistään murrosiässä. – Jokainen tekee itse itsestään pelaajan, omasta tahdosta se on kiinni. Ei valmentajan roolia tule liikaakaan korostaa. Hiveleehän se itsetuntoa, kun selkään taputetaan, mutta nämäkin häviävät ympäriltä, kun tulee tappioita. Täysi skaala tunteita joka päivä Kalle Honkonen lähti lajin pariin jo nelivuotiaana kaupunginosajoukkuetoimintaan Tampereella, sitten Ilveksen ja KooVeen junioreihin. Aikuistasolla hän pelasi 15 vuotta Suomisarjassa ja II divisioonassa. Kuusi vuotta vierähti reissussa eli Ässissä päätoimisena valmennuspäällikkönä ja Forssan Palloseurassa valmentajana. – Kaikkiaan hyvin antoisaa aikaa. Tunneskaalan ääripäitä valmentaja voi kokea pelaajien lailla peräkkäisinä pelipäivinä tai jopa yhden pelin sisällä. Lajia hän ei lupaa jättää, eivätkä ihmissuhteet kiekkoväkeen mihinkään katoa. Pyynikin Haukkojen mukana käydään jäällä viikoittain. Siellä pelimiesten ikähaitari onkin 30–80-vuotiaisiin. – Pyryn nuorten pelejä käyn katsomassa, mutta Pajuojan Juupella on tietenkin täysi työrauha jatkaa työtä joukkueen parissa. En aio istua harjoituksissa katsomossa.