Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö Verotiedot

Uutta teknologiaa on aina vieroksuttu – Vaarallisin ajatus on kuitenkin se, että maailma olisi valmis

Mammani ei suostunut käyttämään puhelinta. Isoäitini äiti oli syntynyt vuonna 1903. Puhelin oli tuolloin toki jo keksitty hyvän aikaa sitten, mutta se ei ollut laitteena etenkään Suomessa millään tavalla yleinen. Ehdin tutustua mammaani lapsena 1980-luvulla, ja muistan hänet ystävällisenä, mutta tavattoman vanhanaikaisena ihmisenä. Puhelimen käyttöä hän vältti kuolemaansa asti. Uuden teknologian omaksumiseen liittyvät pulmat eivät ole pelkästään 2000-luvun ilmiö. Uusia laitteita ja menetelmiä ei joskus haluta ottaa käyttöön siksi, että ne koetaan itselle vieraiksi tai pelottaviksi. Joskus siksi, että ollaan huolissaan niiden mukanaan tuomista muutoksista yhteisölle ja yhteiskunnalle, kuten esimerkiksi 1800-luvun alun Britanniassa, jossa luddiitit tuhosivat puuvillakoneita vastustaessaan kehittyvää kapitalismia. Tällä vuosituhannella muutoksen vauhti on kuitenkin kiihtynyt. Moni itseään uudistusmielisenä pitänyt nuorehko henkilö on saanut itsensä kiinni ajatuksesta: eikö tahti voisi vähän hidastua, eikö tämä jo riitä? Puhun tässä myös itsestäni. Pitääkö lounasetujärjestelmän vaihtua jatkuvasti. Mitä vikaa oli lounasseteleissä? Onko järkevää, että tarvitsen työpäivän aikana pariakymmentä tietokoneohjelmaa ja mobiilisovellusta? Silti olen vakaasti sitä mieltä, että jatkuva oppiminen ja uudistuminen on sekä ollut että on tulevaisuudessa ihmiskunnan tärkein ominaisuus. Tämä ei tarkoita sitä, että kaikki uusi on lähtökohtaisesti hyvää. Päinvastoin, teknologia voi olla myös vaarallista ja sitä voidaan käyttää väärin. Vaarallisin ajatus on kuitenkin se, että maailma on valmis. Ilman uusia teknologioita ja niiden omaksumista ilmastokatastrofi ei pysähdy eikä Nokian Uutiset ilmesty. Onneksi oman lapseni isovanhemmat ovat suhtautuneet uuteen teknologiaan suopeasti. Lapsenlapsen kuvat tallentuvat älykännykän muistiin ja mummulaan soitellaan videopuheluita. He ovat jopa opetelleet käyttämään kotimme äly-tv:tä, jotta he saavat näytettyä Youtubesta piirrettyjä. Mummulassa katsellaan sitten VHS-kasetteja.