Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Kokosimme tärkeimmät ohjeet: Näin kierrätät joulun ajan jätteet oikein – Kinkkurasvalle, foliovuoille ja lahjakääreille on omat sijoituspaikkansa

Illallinen on nautittu, ja sen jälkeen olohuoneen lattia täyttyy lahjapaperista, kovista muovipakkauksista, kartongista ja lahjanaruista. Foliovuoat tyhjenevät, ja ennen pitkää variseva kuusikin pitää kiikuttaa ulos. Joulu ja jouluvalmistelut tuottavat paljon jätettä. Selvitimme, miten ne voi hävittää ja kierrättää asianmukaisesti. Eniten tuhoa voi saada aikaan kinkkurasva tai muu ruoanvalmistuksen seurauksena viemäriin päätyvä rasva. Ei rasvaa viemäriin Janne Laine viemäri- ja kaivohuoltoja tekevästä Alanen Oy:sta tekee töitä myös joulun pyhinä. Rasvaa kertyy viemäriin, joka ei välttämättä heti mene jouluna tukkoon. Hänen mukaansa joulun kokkailut heijastuvat myös muihin vuodenaikoihin. – Sanotaan, että joka päivä avataan ainakin yksi keittiön viemärin tukos. Kinkkurasva on tietysti isoin erä. Rasva kertyy putkien seinämiin, ja kun putki menee tukkoon, mikään muu ei auta kuin huuhteleminen. Alasen kohtaamista tapauksista pahimpia ovat olleet tukokset, joissa kerrostalon yläkerroksista on kaadettu rasvaa viemäriin. Rasva on sitten tukkinut koko viemärin päälinjan, mikä on saanut aikaan sen, että vesi on noussut ensimmäisen kerroksen asuntojen lavuaareihin. – Yhdessä tapauksessa asukkaat eivät olleet kotona, joten kaikki ylemmistä kerroksista päästetty vesi oli tullut lavuaareista yli ja kastellut koko asunnon. Kun myöhemmin menimme kuvaamaan viemäriä, näimme, että kaikki asunnon pinnat ja jopa väliseinät oli purettu. Tampereen veden verkostopäällikkö Pekka Laakkonen kertoo, ettei Tampereella ole vielä havaittu joulun ruoanlaiton aiheuttamia rasvatukoksia. – Kinkkurasvaa aina epäillään, mutta on paha sanoa, mistä kaikki johtuu. Verkostoa on yli 800 kilometriä, joten emme voi tietää, milloin rasva on sinne kaadettu. Paistorasva Rasva tulee kaataa erilliseen astiaan. Kun se on hyytynyt, sen voi kaapia biojäteastiaan. Rasvan voi myös hyydyttää vaikkapa maitotölkkiin ja viedä sekajätteeseen. Rasvalla voi myös osallistua Vesilaitosyhdistyksen Kinkkutemppu-kampanjaan. Mehu- tai maitotölkkiin kerättynä rasvan voi toimittaa myös joihin K-kauppojen yhteydessä toimiviin Rinki-ekopisteisiin, joihinkin K-ruokakauppoihin ja Neste-asemille, joista se päätyy Nesteen uusiutuvaksi dieseliksi. Foliovuoat Esimerkiksi laatikoiden ja leipien valmistuksessa käytetyt foliovuoat voi suurin piirtein puhtaina rutistaa ja laittaa metallinkeräykseen. Joulukuuset Taloyhtiöissä, joissa on biojäteroskis, kuuset voi jättää tammikuun aikana jätepisteen lähelle yhteen paikkaan. Siitä ne haetaan ja viedään haketettavaksi. Haketta hyödynnetään muun muassa kompostoinnissa. Lahjapaperit ja -narut Lahjapaperit ja -narut laitetaan sekajätteeseen. Paperinkeräykseen kääreitä ei saa laittaa, koska päällystyksessä voi olla paperinkeräykseen sopimatonta muovia tai vaikkapa alumiinia. Muovipakkaukset Ei tarvitse tietää, mikä muovilaatu on kyseessä. Kokonaan muoviset pakkaukset voi laittaa taloyhtiön muovinkeräykseen tai viedä Rinki-ekopisteeseen. Myös kuplamuovin voi laittaa keräykseen. Kartonkipakkaukset Pahviset lahjapaketit käyvät keräyskartonkiin, eli samaan paikkaan kuin maitotölkit ja pahvilaatikot. Kierrätysneuvot antoivat Alanen oy:n Janne Laine ja Pirkanmaan jätehuollon ympäristökouluttaja Päivi Koro .