Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Kaupallinen yhteistyö

Virta-talosta tulee myös kulttuuritalo isolla K:lla – näyttelyihin ja esityksiin on entistä helpompi mennä

Toimittajamme kävi etukäteen tutustumassa Nokian uuteen kulttuuri -ja kirjastotaloon Virtaan (NU 27.12, sivu 4). Käynti muistutti siitä, ettei keskustan komeasta pytingistä todellakaan tule vain kirjasto, vaan sieltä on varattu isot tilat kulttuurin vaalimiselle. Taidetalo on palvellut Nokian tärkeimpänä näyttelytilana vuosikymmenien ajan. Nyt sen tarina taiteen esittelytilana on päättynyt. Seuraavat näyttelyt Nokian kaupunki järjestää Virran uusissa tiloissa. Kirjastotaloon tulee pysyvästi esille näyttely Martti ja Sirkka-Liisa Helinin kokoelmasta sekä Nokia-aiheinen näyttely. Virtaan tulee tila myös vaihtuville näyttelyille. Näyttelytilojen sijainti kirjaston yhteydessä on hieno asia kävijöiden kannalta. Taidetalo oli lähellä keskustaa, mutta sinne piti kuitenkin mennä varta vasten. Oletettavaa on, että näyttelyt saavat nyt enemmän yleisöä ja ihan uusia kävijöitä, kun näyttelyssä voi luontevasti poiketa kirjastokäynnillä tai muuten keskustassa asioidessaan. Myös uusi Hiomo-sali on erittäin tervetullut lisä kulttuurin esittämispaikkoihin Nokialla. Sadan hengen salin voi kuka tahansa varata maksutta esittävän taiteen kaikille avoimiin ja pääsymaksuttomiin tapahtumiin. Tämä tarjoaa monille pienille toimijoille, kuten opiston piireille ja musiikkikouluille, mahdollisuuden saada uudella tavalla yleisöä omiin tapahtumiinsa. Yleisöä ajatellen luvassa on varmasti paljon kiinnostavaa kulttuuritarjontaa.