Ladataan
Uutiset Elämänmeno Urheilu Puheenvuoro Koronavirus Näköislehti Live Nostalgia Kaupallinen yhteistyö

"Kyllä taiteilijaa pitää auttaa!" - Hollmingin varustamon ansiosta Tornatorille järjestyi satamapaikka pikavauhtia - video kertoo kuinka sulavalinjainen alus ui

Täpärälle se meni. Seppo Grönroos muistelee lähes huvittuneena tilannetta, johon hän joutui melko tarkalleen 25 vuotta sitten. Silloin asia ei tuntunut ihan niin huvittavalta. Grönroos oli näet pyhästi luvannut ystävälleen Matti Mönkäreelle, että kun tämä saa laivansa sellaiseen lyökkiin, että se on valmis siirrettäväksi Nokialta merelle, hän kyllä järjestäisi sille satamapaikan. Myyntityönsä ansiosta siihen aikaan paljon muun muassa Rauman seudulla liikkunut supliikkimies luotti puhelahjoihinsa, kunnes sai huomata, että satamapaikkakyselyihin suhtauduttiin melko nihkeästi. – Kun otin asian puheeksi Raumalla, minulle sanottiin, että älä hulluja puhu, sillä meillä on täällä ihan omastakin takaa näitä laivanraatoja aiheuttamassa ongelmia. ”Terve, ollaan nyt Porissa, tulossa Raumaa kohti” Sitten tuli Se Aamu, jota Grönroos oli pelännyt. Elettiin loppukesää 1995. Päivä oli tarkalleen 21.8. kun Grönroosin puhelin soi. Se oli Matti Mönkäre. – Silloin nousi todella hiki pintaan, kun Matti kertoi olevansa Porissa. Minä puolestani kysyin häneltä, että minne hän on menossa, niin hän vastasi että Raumalle ja että laiva on nyt hinaajan perässä. – Kysyin vielä, että minne siellä, johon Matti vastasi, ettei hänellä ole aavistustakaan mutta hän arvioi, että he olisivat perillä Rauman satamassa kutakuinkin kello 17 aikaan. – Silloin sanoin Matille, että selvä, otan vielä yhden puhelun. Siitä paikasta Grönroos tarttui viimeiseen oljenkorteen ja kilautti Hollming-varustamon hallituksen puheenjohtajalle, vuorineuvos Reino Salolle. Grönroos oli nyt yhden kortin varassa tilanteessa all-in, jossa pannaan kaikki peliin. Hän oli valmiina selittämään tarvittaessa maailman synnyn, ummet, lammet ja tarvittaessa risut ja männynkävytkin, mutta... – Vuorineuvos sanoi, että ei tarvitse selittää, vaan hän tuntee tapauksen ja kyllä hänen mielestään taiteilijaa pitää auttaa. Tuolloin Rauman seudulla vaikutti hetken outo puhuri, jonka alkuperä on vielä tähän saakka ollut selvittämättä. Nyt tiedetään, että se oli vinhasti tuulettava myyntimies Seppo Grönroos, jonka kohdalle sattuma heitti todellisen onnistumisen. Tähän mieheen Matti Mönkäre ei ollut luottanut turhaan. ”En pidä ajatuksesta” Grönroos ja Salo sopivat tapaamisesta varustamon portille, jossa seurueeseen liittyi vuorineuvoksen poika, varustamon toimitusjohtaja Risto Salo. Risto Salo puuskahti hampaidensa välistä, ettei pidä ajatuksesta lainkaan, mutta kun seurue sitten kurvasi vähävärisellä Mercedeksellä satama-alueelle juuri parahiksi nähdäkseen satamaa kohti lipuvan Tornatorin kauniin hohtavan lehtikuusikyljen, Reino Salo tiivisti tunteensa sanoiksi miltei liikuttuneena. – En minä kyllä mitään tällaista odottanut näkeväni. Eikä aikaakaan, kun Mönkäre voitti puolelleen myös nuoremman Salon. Satamapaikka-avun lisäksi toimitusjohtaja tuki matkan varrella kuvanveistäjän laivaprojektia myös hankkimalla tältä taidetta. Taiteilijan suuri unelma Unelma purjelaivasta sai alkunsa Mönkäreen oleiltua Kreikassa pidemmän ajanjakson. Siellä paikalliset puurunkoiset purjelaivat tekivät taiteilijaan niin lähtemättömän vaikutuksen, että kun hän sai vihiä Pyhäjärveen Nokian edustalle uponneesta tukkilaivasta, hän alkoi miettiä, josko siitä voisi rakentaa purjelaivan - kenties uivan taiteilija-ateljeen ja näyttelytilan? Siinä missä kuunarin ostanut ja pelastanut porilaisyrittäjä ansaitsee hatunnoston, kuvanveistäjä Matti Mönkäreen uutteruus ja peräänantamattomuus ponnisteluissa unelmansa eteen on vertaansa vailla. Vaikka taiteilijan unelma laivasta ei ole vielä toteutunut, se toteutuu. Eräänä päivänä... "Onneksi sentään on odotettavissa se suuri päivä. Päivä, jonka ajatteleminen on auttanut jaksamaan tähänkin asti. Päivä, josta laivanrakentaja Mönkäre sai hieman esimakua silloin, kun kuunaria hinattiin Porista Raumalle. – Silloin ajattelin, että ei muuta kuin lisää vauhtia. Vaikka oltiin vain hinauksessa, se tuntui jo silloin valtavan hienolta, Mönkäre muistelee. Ja sitten eräänä päivänä, kun laiva irtoaa rannasta, aurinko paistaa, taivas sinertää ja lokit kaartelevat yläpuolella omia villejä kiemuroitaan... – Niin, laivanrakentaja huokaa... – Sen täytyy olla jotain uskomatonta!” Ehkä ne kaikki yläpuolella kaartelevat linnut eivät silloin ole lokkeja. Yksi niistä saattaa olla albatrossi. Kukaties. Kursivoitu teksti on artikkelista "Vain seitsemän meren tähden", joka on julkaistu Nokian Uutisissa 18.7.1997